Kaupunginvaltuusto · 21.5.2025

Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden palkkiosäännön tarkastaminen

Päätös

Keskustelun aikana jäsen Tuominen esitti varajäsen Särvän kannattamana, että asia siirretään uuden valtuuston päätettäväksi. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu ehdotus asian siirtämisestä, äänestetään asian siirtämisen ja käsittelyn välillä. Puheenjohtaja esitti, että ne jäsenet, jotka kannattavat käsittelyn jatkamista äänestävät "jaa" ja ne jäsenet, jotka kannattavat jäsen Tuomisen esitystä asian siirtämisestä äänestävät "ei". Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan selostuksen äänestysesityksestä. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi ”Jaa"-ääntä (jäsenet Hyssälä, Rannikko, Reponen, Virta ja varajäsenet Mäkiö ja Rautio) ja neljä "Ei"-ääntä (jäsenet Ilola, Tuominen, varajäsen Särvä ja puheenjohtaja Kaarlela). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänin 6-4 jatkaa asian käsittelyä. Puheenjohtajan avattua keskustelun jäsen Tuominen esitti, että palkkiosääntöä ei tarkisteta nyt ja varajäsen Särvä esitti jäsen Ilolan kannattamana, että kaupunginvaltuuston, kaupungin- hallituksen, tarkastuslautakunnan, lautakuntien ja muiden toimielinten kokouspalkkiot pidetään nykyisellään, muut korotukset ja muutokset pohjaehdotuksen mukaan. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotusta vastaan on tehty kaksi muutosehdotusta, joista jäsen Tuomisen ehdotus raukesi kannattamattomana, mutta varajäsen Särvän kannatetun ehdotuksen ja pohjaehdotuksen välillä on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että äänestyksessä ne jäsenet, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotuksen hyväksymistä, äänestävät "Jaa" ja ne jäsenet, jotka kannattavat varajäsen Särvän esityksen hyväksymistä, äänestävät "Ei". Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan selostuksen ehdotuksista ja äänestysesityksen. Suoritetussa äänestyksessä annettiin viisi ”Jaa"-ääntä (jäsenet Hyssälä, Rannikko, Reponen, Virta ja varajäsen Mäkiö ) ja viisi "Ei"-ääntä (jäsenet Ilola, Tuominen, varajäsenet Särvä ja Rautio sekä puheenjohtaja Kaarlela). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänin 5-5 puheenjohtajan äänen ratkaistessa esittää hallitukselle varajäsen Särvän esityksen mukaisesti, että kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, tarkastuslautakunnan, lautakuntien ja muiden toimielinten kokouspalkkiot pidetään nykyisellään, muut korotukset ja muutokset pohjaehdotuksen mukaan. Kaupunginvaltuusto 21.05.2025 § 29 383/01.02.00.02/2025 Tiivistelmä: Liitteenä oleva luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden palkkiosääntö on päivitetty kaupunginhallituksen päätöksen mukaiseksi. Koska säännöllisesti kokoontuvien toimielinten kokouspalkkioihin ei esitetä muutoksia, esitetään, että palkkiosääntö tulee kokonaisuudessaan voimaan 1.1.2026. Valmistelija/lisätietoja antaa: hallintojohtaja Jaana Hölsö, [poistettu]

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa6 Voitti

Käsittelyn jatkamista

Ei4

Jäsen Tuomisen esitystä asian siirtämisestä

  • Jaa 6
  • Ei 4
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 Jaa-ääntä (jäsenet Hyssälä, Rannikko, Reponen, Virta ja varajäsenet Mäkiö ja Rautio) ja 4 Ei-ääntä (jäsenet Ilola, Tuominen, varajäsen Särvä ja puheenjohtaja Kaarlela). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänin 6-4 jatkaa asian käsittelyä.

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.

Äänestys 2

Jaa5

Kaupunginjohtajan ehdotuksen hyväksymistä

Ei5

Varajäsen Särvän esityksen hyväksymistä

  • Jaa 5
  • Ei 5
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 Jaa-ääntä (jäsenet Hyssälä, Rannikko, Reponen, Virta ja varajäsen Mäkiö ) ja 5 Ei-ääntä (jäsenet Ilola, Tuominen, varajäsenet Särvä ja Rautio sekä puheenjohtaja Kaarlela). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänin 5-5 puheenjohtajan äänen ratkaistessa esittää hallitukselle varajäsen Särvän esityksen mukaisesti, että kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, tarkastuslautakunnan, lautakuntien ja muiden toimielinten kokouspalkkiot pidetään nykyisellään, muut korotukset ja muutokset pohjaehdotuksen mukaan.

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.

Äänestys 3

Jaa28 Voitti

Kaupunginhallituksen ehdotusta

Ei6

Perussuomalaisten valtuustoryhmän ehdotusta

Poissa 1

  • Jaa 28
  • Ei 6
  • Tyhjä 0
  • Poissa 1

Tulos: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 28 Jaa -ääntä (valtuutetut Berg, Haanpää, Heino, Hyssälä, Ilola, Jalonen, Kaarlela, Kallio, Karlsson, Koivukangas, Koriseva, Laitinen, Mulari, Määttänen, Nieminen, Olander, Pirhonen, Rannikko, Rautio, Reponen, Salminen, Särvä, Tukia, Virta, Virtanen, varavaltuutetut Aro ja Ristilä sekä puheenjohtaja Lindberg) ja 6 Ei -ääntä (valtuutetut Kerola, Korhonen, Mäkelä Timo, Tiittanen, Tuominen ja varavaltuutettu Mäkelä Matti), 1 poissa.

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Pöytäkirja kertoo vain äänimäärät. Jäsenten äänet löytyvät alkuperäisestä pöytäkirjasta tai sen äänestysliitteestä.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden palkkiosäännön voimaantulevaksi kokonaisuudessaan 1.1.2026 alkaen

Alkuperäinen asiakirja