Kaupunginvaltuusto · 16.2.2026

Asuintonttien alennuskampanja 2026

Päätös

Elinvoimavaliokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Hennan ja Arolan Metsärinteen alennuskampanjan käynnistämistä seuraavin ehdoin: 1. Kampanja toteutetaan 1.4.–30.6.2026 välisenä aikana. Kampanjahintaisen tontin voi varata jo ennen kampanja-ajan alkua, mutta kaupat tontista pitää tehdä 1.4.–30.6.2026. 2. Kampanja koskee Hennan ja Arolan Metsärinteen tonttialueita 3. Myyntihinta tontille kampanjan aikana on 500 euroa. Kampanja koskee vain myytäviä, ei vuokrattavia tontteja. 4. Rakentaminen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2028. 5. Mikäli käyttöönottokatselmusta ei ole suoritettu määräaikaan mennessä, ostaja sitoutuu maksamaan tontista valtuuston päättämän listahinnan, josta vähennetään aiemmin maksettu 500 euroa. Toimivalta kuntalaki § 14 Jakelu kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 09.02.2026 § 56 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Elinvoimavaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Hennan ja Arolan Metsärinteen alennuskampanjan käynnistämistä seuraavin ehdoin: 1. Kampanja toteutetaan 1.4.–30.6.2026 välisenä aikana. Kampanjahintaisen tontin voi varata jo ennen kampanja-ajan alkua, mutta kaupat tontista pitää tehdä 1.4.–30.6.2026. 2. Kampanja koskee Hennan ja Arolan Metsärinteen tonttialueita 3. Myyntihinta tontille kampanjan aikana on 500 euroa. Kampanja koskee vain myytäviä, ei vuokrattavia tontteja. 4. Rakentaminen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2028. 5. Mikäli käyttöönottokatselmusta ei ole suoritettu määräaikaan mennessä, ostaja sitoutuu maksamaan tontista valtuuston päättämän listahinnan, josta vähennetään aiemmin maksettu 500 euroa.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle Hennan ja Arolan Metsärinteen alennuskampanjan käynnistämistä seuraavin ehdoin: 1. Kampanja toteutetaan 1.4.–30.6.2026 välisenä aikana. Kampanjahintaisen tontin voi varata jo ennen kampanja-ajan alkua, mutta kaupat tontista pitää tehdä 1.4.–30.6.2026. 2. Kampanja koskee Hennan ja Arolan Metsärinteen tonttialueiden omakotitontteja 3. Myyntihinta tontille kampanjan aikana on 500 euroa. Kampanja koskee vain myytäviä, ei vuokrattavia tontteja. 4. Rakentaminen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2028. 5. Mikäli käyttöönottokatselmusta ei ole suoritettu määräaikaan mennessä, ostaja sitoutuu maksamaan tontista valtuuston päättämän listahinnan, josta vähennetään aiemmin maksettu 500 euroa. Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää Hennan ja Arolan Metsärinteen alennuskampanjan käynnistämistä seuraavin ehdoin: 1. Kampanja toteutetaan 1.4.–30.6.2026 välisenä aikana. Kampanjahintaisen tontin voi varata jo ennen kampanja-ajan alkua, mutta kaupat tontista pitää tehdä 1.4.–30.6.2026. 2. Kampanja koskee Hennan kaikkia tontteja ja Arolan Metsärinteen tonttialueiden omakotitontteja. 3. Myyntihinta tontille kampanjan aikana on 500 euroa. Kampanja koskee vain myytäviä, ei vuokrattavia tontteja. 4. Rakentaminen tulee olla valmis viimeistään 31.12.2028. 5. Mikäli käyttöönottokatselmusta ei ole suoritettu määräaikaan mennessä, ostaja sitoutuu maksamaan tontista valtuuston päättämän listahinnan, josta vähennetään aiemmin maksettu 500 euroa.

Alkuperäinen asiakirja