Kaupunginhallitus · 30.3.2026

Orimattilan kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös ja tuloksen käsittely

Päätös

Saku Salminen ja Ville Erola totesivat olevansa esteellisiä käsiteltäessä Orimattilan Asunnot Oy:n tilinpäätöstä ja Sari Eiranen, Riitta Lonka ja Tuomo Jussila totesivat olevansa esteellisiä käsiteltäessä Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy:n (Hallintolaki § 28.1, kohta 5) tilinpäätöstä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy:n tilinpäätöksen käsittelyn kohdalla puheenjohtajana toimi kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Johanna Ekman. Kaupunginhallitus päätti 1) käsitellä toimintakertomuksen vuodelta 2025, tehdä siihen tarvittavat muutokset ja hyväksyä osaltaan liitteenä olevan vuoden 2025 tilinpäätöksen, 2) allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2025, 3) jättää tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi, 4) oikeuttaa kaupunginjohtajan ja talouspäällikön tekemään tilinpäätökseen pieniä teknisiä korjauksia virkamiestyönä, 5) esittää valtuustolle, että tilikauden 2025 tulos 1 387 860,45 euroa käsitellään seuraavasti: - tuloutetaan investointeihin liittyvä poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 211 176,22 euroa - tilikauden ylijäämä 1 599 036,67 euroa siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille. Toimivalta Kuntalain §113 mukaan kunnahallituksen on laaditava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Jakelu kaupunginvaltuusto

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää 1) käsitellä toimintakertomuksen vuodelta 2025, tehdä siihen tarvittavat muutokset ja hyväksyä osaltaan liitteenä olevan vuoden 2025 tilinpäätöksen, 2) allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2025, 3) jättää tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi, 4) oikeuttaa kaupunginjohtajan ja talouspäällikön tekemään tilinpäätökseen pieniä teknisiä korjauksia virkamiestyönä, 5) esittää valtuustolle, että tilikauden 2025 tulos 1 387 860,45 euroa käsitellään seuraavasti: - tuloutetaan investointeihin liittyvä poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 211 176,22 euroa - tilikauden ylijäämä 1 599 036,67 euroa siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja