Kaupunginhallitus · 9.3.2026
Senioripalvelut ja vanhus- ja vammaisneuvoston toiminta Orimattilassa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyvinvoinnin ja osallisuuden jaosto päätti 1. Merkitä tiedoksi senioripalveluiden ja vanhus- ja vammaisneuvoston esitykset . 2. Esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus kiinnittää huomiota nykyisen senioritoiminnan volyymiin ja varmistaa, että kysynnän kasvaessa myös senioritoiminnan resursointi on riittävää. Kaupunginhallitus 09.03.2026 § 94 Ikääntyvän väestönosan kasvaessa on tarpeen selvittää senioritoiminnan lisäresursoinnin tarve. Tavoitteena on varmistaa, että henkilöstöresurssit mitoitetaan ja suhteutetaan oikein suhteessa kasvavaan ikääntyvään väestömäärään, jotta palveluiden laatu ja saavutettavuus turvataan myös tulevaisuudessa. Lisäresurssia tarvitaan erityisesti esimerkiksi syrjään jäävien ikäihmisten tavoittamiseksi ja ikääntyvien yksinäisyyden torjumiseksi ja osallisuuden mahdollistamiseksi. Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Hyvinvoinnin ja osallisuuden jaosto päättää 1. Merkitä tiedoksi senioripalveluiden ja vanhus- ja vammaisneuvoston esitykset. 2. Esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus kiinnittää huomiota nykyisen senioritoiminnan volyymiin ja varmistaa, että kysynnän kasvaessa myös senioritoiminnan resursointi on riittävää.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi senioripalveluiden ja vanhus- ja vammaisneuvoston esitykset. 2. omalta osaltaan huolehtia siitä, että senioritoiminnan volyymiresurssit ovat tasapainossa ja esittää valtuustolle tarvittaessa määrärahojen tarkastelua.