Kunnanhallitus · 5.5.2025

Pääomalainan konvertoiminen pääomasijoitukseksi Rajamäen Uimahalli Oy:n SVOP -rahastoon

Asiakirjan teksti

Esitys

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää edellä selostusosan mukaisin perustein: 1. konvertoida olemassa olevan 12.007.000,00 euron pääomalainan Rajamäen Uimahallin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon yhtiön hakemuksen mukaisesti, 2. velvoittaa uimahalliyhtiötä edelleen varmistumaan siitä, että yhtiön markkinoilla tapahtuvan toiminnan kirjanpito on eriytetty kilpailulain 4 a luvun mukaisesti ja että julkista tukea ei kohdennu kyseisille toiminnoille. Samalla yhtiö velvoitetaan raportoimaan kunnalle vuosittain markkinoilla tapahtuvan toiminnan kannattavuudesta ja kustannuslaskennan perusteista, 3. esittää valtuustolle, että osakkeiden hankintaan lisätään teknisluonteinen määräraha 12.007.00,00 euroa, 4. valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousjohtajan valmistelemaan tarvittaessa erillisen sopimuksen SVOP-sijoituksesta kunnan ja yhtiön välillä, sekä 5. todeta, että Rajamäen Uimahalli Oy:llä ei katsota olevan kykyä selviytyä korkovelastaan (Pääomalainan kertyneet maksamattomat korot) ja toteaa velan olevan arvoton velkojalle. Tämän seurauksena päätetään luopua korkosaamisesta ja siten antaa uimahalliyhtiölle velka anteeksi (akordi). Pääomalainalle kertyneet maksamattomat korot, jotka ovat akordin kohteena, ovat 6.186.340,74 euroa per 30.4.2025. Pöytäkirja hyväksytään ja tarkistetaan tämän asian osalta heti kokouksessa. Valmistelija talousjohtaja Erno Kontio, erno.kontio(at)nurmijarvi.fi Käsittely Otto Suhonen esitti Jouni Maijalan ja Kalle Mustosen kannattamana, että päätökseen tehdään seuraava lisäys: ”Lisäksi kunnanhallitus päättää, että Rajamäen uimahallin omistamistapojen vaihtoehdoista laaditaan selvitys osana kunnan omistajapoliittisten linjausten valmistelua vuoden 2025 loppuun mennessä.” Puheenjohtajan tiedustellessa, voiko kunnanhallitus olla yksimielinen Suhosen esityksestä, kukaan ei vastustanut esitystä. Näin ollen kunnanhallitus hyväksyi Suhosen esityksen yksimielisesti. Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää edellä selostusosan mukaisin perustein: 1. konvertoida olemassa olevan 12.007.000,00 euron pääomalainan Rajamäen Uimahallin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon yhtiön hakemuksen mukaisesti, 2. velvoittaa uimahalliyhtiötä edelleen varmistumaan siitä, että yhtiön markkinoilla tapahtuvan toiminnan kirjanpito on eriytetty kilpailulain 4 a luvun mukaisesti ja että julkista tukea ei kohdennu kyseisille toiminnoille. Samalla yhtiö velvoitetaan raportoimaan kunnalle vuosittain markkinoilla tapahtuvan toiminnan kannattavuudesta ja kustannuslaskennan perusteista, 3. esittää valtuustolle, että osakkeiden hankintaan lisätään teknisluonteinen määräraha 12.007.000,00 euroa, 4. valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousjohtajan valmistelemaan tarvittaessa erillisen sopimuksen SVOP-sijoituksesta kunnan ja yhtiön välillä, sekä 5. todeta, että Rajamäen Uimahalli Oy:llä ei katsota olevan kykyä selviytyä korkovelastaan (Pääomalainan kertyneet maksamattomat korot) ja toteaa velan olevan arvoton velkojalle. Tämän seurauksena päätetään luopua korkosaamisesta ja siten antaa uimahalliyhtiölle velka anteeksi (akordi). Pääomalainalle kertyneet maksamattomat korot, jotka ovat akordin kohteena, ovat 6.186.340,74 euroa per 30.4.2025. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että Rajamäen uimahallin omistamistapojen vaihtoehdoista laaditaan selvitys osana kunnan omistajapoliittisten linjausten valmistelua vuoden 2025 loppuun mennessä. Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa. ©

Alkuperäinen asiakirja