Kunnanhallitus · 24.3.2025
Lausunto YVA-menettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa, Fortum Power and Heat Oy, Korvenniityn Aurinkovoimala Nurmijärvi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Asiakirjan teksti
Esitys
Elinvoimalautakunta esittää, että kunnanhallitus antaa seuraavan lausunnon koskien ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tapauskohtaista soveltamista yksittäistapauksessa Fortum Power and Heat Oy:n omistaman tytäryhtiön Nurmijärven Korvenniityn Aurinkovoima Oy :n aurinkovoimahankkeessa: Hankealueen itäpuolella on vireillä toinen aurinkovoimapuistohanke kokoluokaltaan lähes 400 ha Nurmijärven alueella ja Tuusulan alueella noin 280 ha ja aurinkovoimapuistojen väliin jäävä Louhintahiekan louhintahanke, jonka myönteinen ympäristölupapäätös on tehty 12/2024. Lupapäätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Nurmijärven kunta on lausunnossaan toisen aurinkovoimahankkeen osalta todennut, että hankkeiden yhteisvaikutusten arvioimiseksi tapauskohtainen YVA-menettely on perusteltua. Tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista puoltaisivat seuraavat seikat: Fortumin hanke on kooltaan Helsingin seudulla laaja. Nurmijärven kunta on edellyttänyt, että alueelle tulee laatia yleiskaava hankkeen toteuttamiseksi. Lisäksi toinen aurinkovoimapuistohanke on suunnitteilla aivan Fortumin hankkeen itäpuolelle. Näiden kahden hankkeen väliin jää Louhintahiekan alue, jolle on myönnetty ympäristölupa kallioiden louhimiseksi ja täyttämiseksi louhinnan jälkeen ylijäämämailla. Hanke sijoittuu pääosin peltoalueille ja sitoo peltoalueiden maankäytön pitkäksi ajaksi aurinkovoimapuistoksi. Alue on merkittävä ekologisten yhteyksien kannalta. Nämä ekologiset yhteydet katkeavat aurinkovoimapuiston aitaamisen myötä. YVA-menettelyssä voitaisiin tarkastella edellä mainittujen hankkeiden yhteisvaikutuksia paremmin kuin yksittäisten yleiskaavojen tai lupamenettelyiden yhteydessä mm. ekologisten yhteyksien osalta. Valmistelija yleiskaavapäällikkö Anita Pihala Päätös Esitys hyväksyttiin. Kunnanhallitus 24.03.2025 § 52 175/00.04.01/2025 Lausunnon antamiselle on pyydetty lisäaikaa 26.3.2025 asti. Esittelijä Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon koskien ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tapauskohtaista soveltamista yksittäistapauksessa Fortum Power and Heat Oy:n omistaman tytäryhtiön Nurmijärven Korvenniityn Aurinkovoima Oy :n aurinkovoimahankkeessa: Hankealueen itäpuolella on vireillä toinen aurinkovoimapuistohanke kokoluokaltaan lähes 400 ha Nurmijärven alueella ja Tuusulan alueella noin 280 ha ja aurinkovoimapuistojen väliin jäävä Louhintahiekan louhintahanke, jonka myönteinen ympäristölupapäätös on tehty 12/2024. Lupapäätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Nurmijärven kunta on lausunnossaan toisen aurinkovoimahankkeen osalta todennut, että hankkeiden yhteisvaikutusten arvioimiseksi tapauskohtainen YVA-menettely on perusteltua. Tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista puoltaisivat seuraavat seikat: Fortumin hanke on kooltaan Helsingin seudulla laaja. Nurmijärven kunta on edellyttänyt, että alueelle tulee laatia yleiskaava hankkeen toteuttamiseksi. Lisäksi toinen aurinkovoimapuistohanke on suunnitteilla aivan Fortumin hankkeen itäpuolelle. Näiden kahden hankkeen väliin jää Louhintahiekan alue, jolle on myönnetty ympäristölupa kallioiden louhimiseksi ja täyttämiseksi louhinnan jälkeen ylijäämämailla. Hanke sijoittuu pääosin peltoalueille ja sitoo peltoalueiden maankäytön pitkäksi ajaksi aurinkovoimapuistoksi. Alue on merkittävä ekologisten yhteyksien kannalta. Nämä ekologiset yhteydet katkeavat aurinkovoimapuiston aitaamisen myötä. YVA-menettelyssä voitaisiin tarkastella edellä mainittujen hankkeiden yhteisvaikutuksia paremmin kuin yksittäisten yleiskaavojen tai lupamenettelyiden yhteydessä mm. ekologisten yhteyksien osalta. Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa. Valmistelija vs. yleiskaavapäällikkö Perttu Pulkka, perttu.pulkka(at)nurmijarvi.fi Käsittely Otto Suhonen ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi, läheinen hallituksen jäsenenä; hallintolaki 28.1 § kohta 5) osallistua asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Päätös Esitys hyväksyttiin. Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa. Otto Suhonen poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15.00–15.10. Varajäsen Matti Vanhanen liittyi kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15.00–15.10. Jakelu Uudenmaan ELY-keskus ©