Kaupunginhallitus · 3.11.2025
Valtuustoaloite: Kaupunginosien Savisillan ja Tupalan välinen tieyhteys
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunkikehityslautakunnan vastauksen valtuutettu Jarno Strengellin ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto, 2.6.2025
Valtuutettu Jarno Strengell ym. esittivät 2.6.2025 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa: "Me allekirjoittaneet esitämme, että mahdollisuutta tehdä tieyhteys Suojalammen taakse, yhdistämään kaupunginosat Savisilta ja Tupala tulisi selvittää. Aloite on saanut alkunsa Tupalan asukkailta, joiden mielestä uusi tieyhteys parantaisi kulkemista Savisillan- ja kaupungin keskustan suuntaan, vähentäisi Tenholankadun ja vanhan Juvantien ruuhkia sekä parantaisi Tupalan asumisviihtyvyyttä. Haasteena on kustannukset, jotka syntyisivät uuden tien rakentamisesta, junaradan alittamisesta tai ylittämisestä sekä tien ylläpidosta. Kustannussäästöjä voisi tulla esimerkiksi siitä, että linja-autoreitti saataisiin kulkemaan ympyrämuotoisesti Savisilta-, Tupala- ja Peitsari alueella, joka vähentäisi tarvittavien linja-autojen määrää sekä lisäisi hiljaisten vuorojen asiakasmääriä. Mikkelissä 2.6.2025 Jarno Strengell Petri Pekonen, Pekka Pöyry, Kirsi Olkkonen, Vesa Kallio, Tapio Honkamaa, Heikki Nykänen, Niklas Kurvinen, Kati Häkkinen, Petri P. Pentikäinen, Anu Kokkonen, Jarmo Lautamäki, Tapani Liukkonen, Teuvo V. Riikonen, Arto Seppälä, Enrique Tessieri, Jatta Juhola, Olli Humalamäki, Petri Tikkanen, Anne Puntanen, Tuija Syrjäläinen, Katriina Janhunen, Anni Lahtinen, Hannu Tullinen, Mari Torniainen, Tiina-Riikka Turunen, Sari Rautiainen, Lotta Tuominen" Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.