Kaupunginhallitus · 17.3.2025
Oikaisuvaatimus kaupunginlakimiehen vahingonkorvauspäätökseen 13.1.2025 § 2
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Vahingon kärsinyt henkilö on hakenut oikaisua kaupunginlakimiehen tekemästä vahingonkorvausta koskevasta päätöksestä. Henkilö on ajanut 19.12.2024 valtatie 5 Mikkelin kaupungin keskustasta Oravinmäen liittymään. Liittymän yläpuolelta olevalta tieltä aurattiin lumet ja jäät hänen auton tuulilasiin ja konepellille. Henkilö on oikaisuvaatimuksessa ilmoittanut, että Mikkelin kaupunki on velvollinen selvittämään kyseisen vahingon aiheuttajan. Henkilö on oikaisuvaatimuksessa esittänyt väitteen, että Terranor Oy on myös kaupunngin sopimuskumppani sekä kyseisen vahinkoalueen toimija. Kaupungin selvityksen mukaan Viherpalvelut Hyvönen Oy:ltä saaduilla ajopäiväkirjoilla ilmenee, että Hyvösen aurauskalustoa ei ole liikkunut alueella, joten ne eivät ole voineet aiheuttaa vahinkoa. Asian selvittelyn yhteydessä on todettu, että kyseistä liittymää käyttävät myös sellaiset toimijat, jotka eivät ole sopimussuhteessa Mikkelin kaupunkiin. Mikäli jonkun muun toimijan aurauskalusto on heittänyt lunta sinänsä kaupungin katuverkkoon kuuluvalta tieltä, ei korvausvastuu ole kaupungilla, vaan vahingonaiheuttajalla. Kaupungilla ei ole edes mahdollisuutta selvittää asiaa enempää, sillä todennäköinen vahingonaiheuttaja ei ole kaupunkiin sopimussuhteessa, eikä näin ollen ole velvollinen luovuttamaan meille mitään tietoja ajoneuvojensa liikkeistä. Lisäksi asiassa on vielä erikseen selvitetty, ettei Terranor Oy ole kaupungin sopimuskumppani. Asiassa ei ole perustetta vahingon korvaamiselle.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen edellä esitetyillä perusteluilla.