Kaupunginvaltuusto · 17.9.2025
Maa-alueen vuokraaminen Hyperco Oy:lle datakeskuksen rakentamista varten, kortteli 1045, 10. kaupunginosa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se valtuuttaa kaupunkisuunnitteluosaston toimivaltaiset viranhaltijat valmistelemaan liitteenä olevan vuokrasopimusluonnoksen mukaisen maanvuokrasopimuksen ja siihen liittyvän kiinteistökaupan esisopimuksen Hyperco Oy:lle siten, että liitekartan mukainen, noin 26 hehtaarin kokoinen alue luovutetaan vuokralle 50 vuodeksi datakeskuksen rakentamista varten. Vuosivuokra on 610 995 euroa ja sitä korjataan elinkustannusindeksillä sopimuksen mukaisesti. Maanvuokrasopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen ehdot sovitaan liitteen ja edellä mainittujen luovutuksen periaatteiden mukaisesti. Jatkokäsittely Kaupunginhallitus ja edelleen kaupunginvaltuusto KH 08.09.2025 § 299
Asiakirjan teksti
Käsittely
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen osallistui kokoukseen kutsuttuna ja esitteli hanketta.
Käsittely
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen alusti aiheesta. Vasemmistoliiton Olli Salonen esitti asian palauttamista valmisteluun. Anni Kulmala kannatti asian palauttamista valmisteluun. Koska oli tehty kannatettu palautusehdotus, suoritettiin äänestys asian käsittelyn jatkamisen ja asian valmisteluun palauttamisen välillä. Puheenjohtaja totesi esityksen äänestysjärjestykseksi (asian käsittelyn jatkaminen JAA, asian palauttaminen uuteen valmisteluun EI) ja kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen yksimielisesti. Suoritettiin äänestys: Asian käsittelyn jatkaminen JAA: 32 ääntä Asian palauttaminen valmisteluun EI: 3 ääntä Äänestyksen tuloksen johdosta asian käsittelyä päätettiin jatkaa.
Liitteet
- Liite 1 Liite-Bilaga, Maanvuokrasopimuksen liitekartta, Hyperco Quantum
- Liite 2 Liite-Bilaga, Maanvuokrasopimus - Loviisan kaupunki - Hyperco - 21082025
- Liite 3 Liite-Bilaga, 20250821 LUONNOS - Kiinteistökaupan esisopimus - Loviisa - Hyperco
- Liite 4 Olli Salosen eriävä mielipide, kv 17.9.2025
- Liite 5 KV-äänestys - FM-röstning 17.9.2025 § 139