Kaupunginvaltuusto · 21.5.2025
Loviisan asuin- ja yritystonttien aluehinnoittelu
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle päätettäväksi Loviisan kaupungin tonttien rakennusoikeuteen perustuvan aluehinnoittelun liitteen 4 mukaisesti. Yksikköhintoihin lisätään esirakennettujen teollisuus- ja toimitilatonttien osalta 25 euroa/kerrosneliömetri. Tarkempi tonttihinnoittelu tehdään aina ennen luovutuspäätöstä. Hinnoittelun päättää tontinluovutuksesta vastaava viranhaltija vaihteluvälillä -30…+30 prosenttia, ottaen huomioon tontin kohdekohtaiset ominaisuudet. Hinnoittelutyö aloitetaan aluehinnoittelupäätöksen saatua lainvoiman. Nyt päätettävät aluehinnat sidotaan vuoden 2025 elinkustannusindeksin keskiarvoon. Hintoja tarkistetaan vuosittain maaliskuun ensimmäisenä päivänä (1.3.). Tarkistusindeksinä on aina edellisvuoden elinkustannusindeksien keskiarvo. Tonttihinnoittelun ohella tarkastellaan pientaloalueiden kaavojen ja tonttijakojen ajantasaisuus ottaen huomioon tonttien houkuttelevuus. Liite 04 1. Hinta-aluetaulukko ja -kartta 2. Esimerkkejä hinnoittelun päivittämisen vaikutuksista Jatkokäsittely Kaupunginhallitus KH 12.05.2025 § 156 Liite Hinta-aluetaulukko ja -kartta Esimerkkejä hinnoittelun päivittämisen vaikutuksista Oheisaineisto Hinta-alueraportti (Retta Management) Esittelijä Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth Ehdotus Kaupunginhallitus päättää Loviisan kaupungin tonttien rakennusoikeuteen perustuvan aluehinnoittelun liitteen mukaisesti. Yksikköhintoihin lisätään esirakennettujen teollisuus- ja toimitilatonttien osalta 25 euroa/kerrosneliömetri. Tarkempi tonttihinnoittelu tehdään aina ennen luovutuspäätöstä. Hinnoittelun päättää tontinluovutuksesta vastaava viranhaltija vaihteluvälillä -30…+30 prosenttia, ottaen huomioon tontin kohdekohtaiset ominaisuudet. Hinnoittelutyö aloitetaan aluehinnoittelupäätöksen saatua lainvoiman. Nyt päätettävät aluehinnat sidotaan vuoden 2025 elinkustannusindeksin keskiarvoon. Hintoja tarkistetaan vuosittain maaliskuun ensimmäisenä päivänä (1.3.). Tarkistusindeksinä on aina edellisvuoden elinkustannusindeksien keskiarvo. Tonttihinnoittelun ohella tarkastellaan pientaloalueiden kaavojen ja tonttijakojen ajantasaisuus ottaen huomioon tonttien houkuttelevuus.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Lisätään liitteeksi ”esimerkkejä hinnoittelun päivittämisen vaikutuksista”. Vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja täydensi esitystään seuraavasti: tonttihinnoittelun ohella tarkastellaan pientaloalueiden kaavojen ja tonttijakojen ajantasaisuus ottaen huomioon tonttien houkuttelevuus.
Käsittely
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Marko Luukkonen osallistui kutsuttuna kokoukseen klo 16.59–17.13 ja esitteli asiaa. Petri Hakasaari saapui kokoukseen klo 17.10. Esittelijä muutti ehdotusta siten, että se kuuluu seuraavasti: ”Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Loviisan kaupungin tonttien rakennusoikeuteen perustuvan aluehinnoittelun liitteen mukaisesti. Yksikköhintoihin lisätään esirakennettujen teollisuus- ja toimitilatonttien osalta 25 euroa/kerrosneliömetri. Tarkempi tonttihinnoittelu tehdään aina ennen luovutuspäätöstä. Hinnoittelun päättää tontinluovutuksesta vastaava viranhaltija vaihteluvälillä -30…+30 prosenttia, ottaen huomioon tontin kohdekohtaiset ominaisuudet. Hinnoittelutyö aloitetaan aluehinnoittelupäätöksen saatua lainvoiman. Nyt päätettävät aluehinnat sidotaan vuoden 2025 elinkustannusindeksin keskiarvoon. Hintoja tarkistetaan vuosittain maaliskuun ensimmäisenä päivänä (1.3.). Tarkistusindeksinä on aina edellisvuoden elinkustannusindeksien keskiarvo. Tonttihinnoittelun ohella tarkastellaan pientaloalueiden kaavojen ja tonttijakojen ajantasaisuus ottaen huomioon tonttien houkuttelevuus.”