Kaupunginhallitus · 31.8.2026
Talousarvio 2027 ja ts 2028-2029
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Taloustyöryhmä kävi vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelmaa koskevan keskustelun. Konserniohjausta osinkojen osalta. Valmistelua jatketaan seuraavassa taloustyöryhmän kokouksessa 20.5.2026 klo 17.00. Taltr 20.05.2026 § 14 Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja Talousarviokehyksessä kaupunginhallitus määrittelee reunaehdot lautakunnille talousarvion tekemiseksi. Reunaehdot perustuvat verottajan ja valtion ennusteisiin seuraavan vuoden tulojen osalta sekä arvioihin toiminnan ja talouden kehityksestä. Talousarvio on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Talousarvion valmistelu on aloitettu palvelualoilla toukokuussa 2026 toiminnan suunnittelun, merkittävien muutostarpeiden, kulukasvuarvioiden, investointitarpeiden ja muiden merkittävästi talousarvioon vaikuttavien erien osalta. Talousarvion valmistelussa tulee huomioida kaupunginhallituksen päätös ohjeellisestä kehyksestä. Palvelualojen vastaavat ovat käyneet 11.5.2026 toimintaympäristön muutoksista keskustelut kaupunginjohtajan ja talousjohtajan kanssa. Liitteenä talousarvion laadintaohjeet ja talousarviokehys vuoden 2027 talousarvioksi. Liite toimitetaan jälkitoimituksena. Kokouksessa käydään läpi talousarvion valmistelutilanne sekä esittely palvelualojen toimintaympäristön muutoksista ja investointisuunnitelmat 2027-2029. Palvelualajohtajat ovat kutsuttuna paikalle. Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Taloustyöryhmä käy vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelmaa koskevan keskustelun ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun.
Päätösehdotus
Taloustyöryhmä päättää: 1) esittää kaupunginhallitukselle talousarvion laadintaohjeet 2027. 2) esittää kaupunginhallitukselle koko kaupungin talousarvion kehystä 2027-2029. 3) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin investointisuunnitelmaa 2027-2029.
Päätösehdotus
Taloustyöryhmä päättää; 1) esittää kaupunginhallitukselle talousarvion laadintaohjeet 2027, 2) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin talousarviokehystä 2027-2029, 3) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin alustavaa investointisuunnitelma 2027-2029.
Käsittely
Päätettyään asiasta käydyn keskustelun, kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen jäsen Marke Tissari oli tehnyt pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen, kaupunginhallituksen jäsen Maarit Koiviston sitä kannattamana, jonka mukaan päätösehdotuksen kohta 1) muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Kaupunginhallitus 1) Hyväksyy Loimaan kaupungin (ml. Loimaan vesiliikelaitos) vuoden 2027 talousarvion valmistelukehyksen siten, että sote-kiinteistöt siirretään yhtiöön." Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava, kannatettu ehdotus, totesi kaupunginhallituksen puheenjohtaja tarpeen äänestää asiassa. Puheenjohtaja ehdotti nimenhuutoäänestystä, jonka kaupunginhallitus hyväksyi äänestystavaksi. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Tissarin muutosehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 8 kaupunginhallituksen jäsentä (Ahokas, Jussilainen, Lehtinen, Leppäjoki, Paljakka, Remes-Rautakumpu, Suominen, Ek-Marjamäki) ja EI äänesti 3 kaupunginhallituksen jäsentä (Koivisto, Tamminen, Tissari), joten kaupunginhallitus hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 8-3.
Päätösehdotus
Taloustyöryhmä toteaa talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus toteaa talousarvion valmistelutilanteen tiedoksi ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun.