Kunnanhallitus · 2.2.2026
Koirapuiston rakentaminen Liminkaan / Valtuustoaloite
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. LL 09.12.2025 § 87 Keväällä 2025 tehdyssä viher- ja leikkipuistoverkostoon liittyvässä kuntalaiskyselyssä, nousi esille uuden koirapuiston tarve ja nykyisten koirapuistojen huono kunto. Kirkonkylältä lakkautettiin keväällä 2025 Sipikkatien koirapuisto käyttäjäturvallisuuden puutteiden, alueen huonokuntoisuuden sekä muuttuneen kaavatilanteen vuoksi. Voimassa olevassa Kuormatien asemakaavassa on VUH koirapuisto. Puisto on tyydyttävässä kunnossa ja peruskorjaustarpeessa. Nykyinen kirkonkylän koirapuisto ei täytä kaikkia nykypäivän vaatimuksia mm. pienten ja isojen koirien eroteluaidoitusten osalta. Palveluverkko tarkastelussa on tunnistettu tarve uudelle koirapuistolle Kaarteenahon ja Ojanperänkankaan tuntumassa. Kuva 1. Voimassa oleva Kuormatien asemakaava. Tarve Kuormatien koirapuiston peruskorjauksen teettämiselle on todettu keväällä 2025 koirapuiston aitojen kunnostamisen yhteydessä, jolloin on käynnistetty peruskorjauksen suunnittelu samanaikaisesti Kuormatien kaava-alueen infrasuunnittelun yhteydessä. Kuntalaisia on osallistettu suunnitteluun kuntalaiskyselyllä viikolla 48-49. Puiston suunnitelmat tulevat nähtäville loppuvuodesta. Suunnittelussa on huomioitu kuntalaiskyselyn tulokset sekä Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteessa esitetyt ehdotukset uuden koirapuiston laatukriteereistä. Keskeisiä kriteereitä ovat: puiston helppo saavutettavuus ja paikoitustilat valaistuksen energiatehokkuus sekä sen käyttäjä ystävällisyys luonnontilaisuus, jossa varataan riittävästi turvallista, vapaata tilaa juoksenteluun ja telmimiseen erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille sekä koulutustoiminnalle soveltuvat alueet. kunnossapion helppous Aitauksiin ei sijoitettaisi koulutusvälineistöä, vaan välineistön hankinta ja niiden kunnossapito olisi koiraharrastajijen ja koiraseurojen toimintaa. Esimerkiksi Leaden rahoituksella on koiraharrastajaseurojen mahdollista hakea avustusta välineistön hankintaan. Alueelle voidaan järjestää varastotila välineistölle. Näin koko alue olisi kaikkien vapaassa käytössä. Hinta-arvio puiston peruskorjauksesta saadaan suunnittelun edetessä. Kunnan taloudellisen tilanteen huomioon ottaen on kannattavempaa peruskorjata olemassa oleva puistoalue, jotta se vastaisi paremmin nykypäivän laatuvaatimuksia ja käyttäjien tarpeita. Arkiliikunnan muotona koiran ulkoiluttaminen on yksi suosituimmista ulkoilumuodoista ja tällä koirapuistoon kohdistuvalla mahdollisella investoinnilla tuetaan koiraharrastamista, arkiliikkuntaa sekä ennen kaikkea tarjoamme turvallisen ulkoilupaikan eläinystävillemme. Peruskorjattavan tai uuden puiston rakentamiseen tulisi varata rahoitus investointeihin talousarvion yhteydessä. Esittelijä Liikelaitosjohtaja kunnallistekniikka liikelaitos Vavuli-Kiviniemi Marja-Riitta
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Liikelaitosten johtokunta antaa vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettää käsiteltäväksi kunnanhallitukselle.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen ja antaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.