Kunnanhallitus · 4.11.2025

Kaavoituksen ja maanhankinnan periaatteet 2018 täydennys

Päätös

Tekninen johtaja Jaana Valjus ja kunnanarkkitehti Aatu Jämsä olivat kokouksessa läsnä asiantuntijoina klo 17.18-17.26 ja poistuivat kokouksesta ennen asiaa koskevaa päätöksentekoa. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen mukaisesti. ©

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Kaavoituksen ja maanhankinnan pääperiaatteisiin 2018 seuraavan täydennyksen: - Kunnan strategian mukaisen kasvun turvaamiseksi kunta mahdollistaa kaavoituksen puhtaan siirtymän ja uudistuvan energian hankkeissa myös yksityisten maille. - Hankkeesta tulee aiheutua kunnalle merkittävä ja pysyvä taloudellinen hyöty. - Kaavoituksen kustannukset ja vastuut osoitetaan hankkeeseen ryhtyvälle erillisellä sopimuksella.

Alkuperäinen asiakirja