Kunnanhallitus · 5.5.2025
Lottapatsaalle arvokas paikka Limingan kuntakeskuksessa / Valtuustoaloite
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Aloite lähetetään kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. KH 05.05.2025 § 101 199/00.05.01/2025 Aloitteessa esitetään Lottapatsaan sijoittamista Niittäjä- ja Hannu Krankka-patsaiden läheisyyteen. Lisäksi aloitteessa edellytetään päätöstä patsaan sijoituspaikasta tämän valtuuston toimintakaudella, jotta patsas saadaan pystytettyä vuonna 2026. Alla otteita Lotta-patsaan hankesuunnitelmasta: Lottapatsashankkeen valmistelu käynnistyi vuonna 2016. Keskustelu Lotta-näköispatsaasta käynnistyi Limingassa vuonna 2016, kun huomattiin, ettei kunnasta löydy sotiemme naisille omaa muistomerkkiä. Kartoituksen jälkeen havaittiin, ettei muuallakaan Pohjois-Suomessa ole lotille omaa patsasta. Liminkaan nouseva Lotta-patsas kunnioittaakin niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin koko Suomessa toimineita lottia sekä heidän tekemäänsä arvokasta työtä sotilaiden huoltamisessa ja hoitamisessa sekä monissa muissa erilaisissa annetuissa maanpuolustustehtävissä sekä alueellisissa huoltotehtävissä. Pohjois-Pohjanmaan Lottaperinneyhdistys ry:n tarkoituksena on ylläpitää niitä ihanteita, jotka aikoinaan elähdyttivät vuosien 1921-1944 aikana Lotta Svärd-järjestön jäseniä, säilyttää lottien muisto ja henkinen perintö sekä kasvattaa maanpuolustustahtoa ja levittää maanpuolustustietoutta. Patsashanketta vie eteenpäin Pohjois-Pohjanmaan Lottaperinneyhdistys ry yhdessä Limingan Tammenlehvän perinnetoimikunnan ja Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistyksen kanssa. Rahankeruulupa patsasta varten on saatu Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistykselle. Lotta Svärd-säätiö ja museo kannattavat hanketta. Hankkeemme suojelijana toimii tiede- ja kulttuuriministeri, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie. Liminkaan suunniteltu patsas on kuvanveistäjä Niina Sailon suunnittelema. Pronssinen patsas esittää lottaa, jolla on yllään talvimantteli ja jaloissaan reppu. Hän odottaa kuljetusta komennukselle. Liminkaan tuleva patsas olisi ensimmäinen pohjoisen Suomen Lotta-patsas. Patsas pystytetään vuonna 2026, osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta. Limingan Lotta Svärd- paikallisyhdistys on perustettu vuonna 1920. Vuosien 1939-1944 Limingassa toimi yli 500 lottaa ja pikkulottaa. Tämä oli merkittävä määrä valtakunnallisestikin mitattuna kunnassa, jossa oli näihin aikoihin noin 4000 asukasta. Liminkaan nouseva Lotta-patsas kunnioittaa niin Limingan ja Rantalakeuden alueella, kuin koko Suomessa toimineita lottia sekä on kiitoksena heidän tekemästään arvokkaasta työstä Isänmaamme puolustamisessa. Lottapatsashankkeessa ovat mukana Pohjois-Pohjanmaan Lottaperinneyhdistys ry, Tammenlehvän perineyhdistykset (ent. Veteraanijärjestöt), Lotta Svärd-säätiö, patsashankkeen suojelija kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sekä Maanpuolustuksen kannatussäätiö, joka pitää hanketta valtakunnallisesti tärkeänä. Lisäksi hankkeella on useita pienempiä yksityisiä tukijoita. Lotta-patsaasta on tehty useita sijaintitarkasteluja. Aiemmin pohdittu vaihtoehto A puiston länsireunalla tulee jatkoselvittää johtuen sen läheisyydessä olevista useista sähkökaapeleista ja -johdoista, kaukolämpöputkesta ja valokuitukaapelista. Vaihtoehdossa B ei ole vastaavaa kaapeleista johtuvaa estettä patsaan sijoittamiselle, mutta auraushaasteet tulee huomioida sekä keskuslammessa oleva lintu tulisi siirtää. Lotta-patsaan pohjatyöt on tarkoitus tehdä vuoden 2025 aikana, jotta patsas voitaisiin paljastaa vuoden 2026 keväällä. Patsas tullaan valamaan toukokuun 2025 alussa. Kunnanhallitus tekee sijoittamispaikasta päätöksen 19.5.2025 kokouksessaan. Valtuusto saa vastauksen aloitteeseen tiedoksi 12.5.2025. Esittelijä Kunnanjohtaja Rajala Pekka
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen ja antaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.