Kunnanvaltuusto · 30.9.2026

Raidereformi –lähijunaliikenteen kilpailutus

Päätös

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.57-19.03.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Lempäälän kunta osallistuu omalta osaltaan Toijala-Tampere ja Tampere-Nokia junavuorojen rahoitukseen 1.1.2031 alkaen yhteisrahoitussopimuksen mukaisesti. Lempäälän kunta on valmis sitoutumaan vaihtoehdon VE0+ mukaisesti viikonloppuvuoroihin, mikäli muut kunnat tekevät saman sitoutumisen. Lempäälän kunnan osuuden vuotuinen kustannusarvio nettona noin 300 000 euroa. Valtuutetaan yhdyskuntajohtaja allekirjoittamaan yhteisrahoitussopimus ja tekemään siihen vähäisiä teknisiä tarkennuksia.

Tiedoksi

Tampereen kaupunkiseutu/kirjaamo, Nokian kaupunki/kirjaamo, Akaan kaupunki/kirjaamo, Tampereen kaupunki/kirjaamo, yhdyskuntajohtaja, infrapäällikkö, liikenneinsinööri, Kunnanhallitus 14.09.2026 § 193

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että 1. Lempäälän kunta osallistuu omalta osaltaan Toijala-Tampere ja Tampere-Nokia junavuorojen rahoitukseen 1.1.2031 alkaen yhteisrahoitussopimuksen mukaisesti. 2. Lempäälän kunta on valmis sitoutumaan vaihtoehdon VE0+ mukaisesti viikonloppuvuoroihin, mikäli muut kunnat tekevät saman sitoutumisen. 3. Lempäälän kunnan osuuden vuotuinen kustannusarvio nettona noin 300 000 euroa. 4. Valtuutetaan yhdyskuntajohtaja allekirjoittamaan Aiesopimus yhteistyöstä rahoituksesta ja kustannusjaosta henkilöjunaliikenteen hankinnassa ja tekemään siihen vähäisiä teknisiä tarkistuksi.

Tiedoksi

Tampereen kaupunkiseutu/kirjaamo, Nokian kaupunki/kirjaamo, Akaan kaupunki/kirjaamo, Tampereen kaupunki/kirjaamo, yhdyskuntajohtaja, infrapäällikkö, liikenneinsinööri Kunnanvaltuusto 30.09.2026 § 49 621/08.00.00/2026

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto päättää, että 1. Lempäälän kunta osallistuu omalta osaltaan Toijala-Tampere ja Tampere-Nokia junavuorojen rahoitukseen 1.1.2031 alkaen yhteisrahoitussopimuksen mukaisesti. 2. Lempäälän kunta on valmis sitoutumaan vaihtoehdon VE0+ mukaisesti viikonloppuvuoroihin, mikäli muut kunnat tekevät saman sitoutumisen. 3. Lempäälän kunnan osuuden vuotuinen kustannusarvio nettona noin 300 000 euroa. 4. Yhdyskuntajohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan Aiesopimus yhteistyöstä rahoituksesta ja kustannusjaosta henkilöjunaliikenteen hankinnassa ja tekemään siihen vähäisiä teknisiä tarkistuksi.

Tiedoksi

Yhdyskuntajohtaja, infrapäällikkö, liikenneinsinööri

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja