Kunnanhallitus · 19.10.2026
2117 Moision koulun laajennuksen asemakaavaehdotus
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa ja kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä saapuivat kokoukseen klo 16:04 tämän pykälän käsittelyn aikana.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää lisätä Moision koulun laajennuksen asemakaavan muutoksen kaavoitusohjelman A-koriin ja päättää tehdä asemakaavan laadinnan kunnan kustannuksella. Asemakaavan hyväksymisestä päättää myöhemmin kunnanhallitus.
Tiedoksi
kaavoitusarkkitehti, rakennuttajapäällikkö, tonttipäällikkö Yhdyskuntalautakunta 03.02.2026 § 27 Valmistelija kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola Kaavoitus on valmistellut asemakaavaluonnoksen Moision koulun tontin laajentamisen asemakaavasta nro 2117. Asemakaavan tavoitteet Kaavan tavoitteena on laajentaa nykyistä koulun tonttia yleiskaavan aluevarauksen mukaisesti ja mahdollistaa uuden liikuntahallin sijoittuminen tontille. Asemakaavan yhteydessä tutkitaan myös mm. ulko-oleskelualueiden ja urheilukenttien mitoitus, tontin sisäiset kulkureitit, pysäköinti sekä liikennemelutilanne. Asemakaavan sisältö Koulun tonttia laajennetaan lännen suuntaan peltoalueelle. Alue osoitetaan julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueeksi, joka on varattu kunnan tarpeisiin (YL-8). Koulun tontti laajenee n. 1,2 ha. Asemakaavalla mahdollistetaan uuden liikuntahallin rakentaminen sekä varaudutaan ulkoliikunta-alueiden ja koulun laajentamiseen, sekä koululaisten ulko-oleskelualueiden uudelleen järjestelyyn. Asemakaavassa on huomioitu tontille kohdistuva liikennemelu asettamalla tarvittavat kaavamääräykset. Moision koulun taajamakuvalliset ja rakennustaiteelliset arvot on myös huomioitu asemakaavassa. Osa asemakaava-alueesta on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL). Suunnittelualueen pinta-ala on noin 5,3 ha. Koulun tontti laajenee n. 1,2 ha. Alueen kokonaisrakennusoikeus on 10 000 kem2 ja aluetehokkuus e = 0,19. Rakennusoikeus lisääntyy 2000 kem2. Moision koulun tontin toimintojen sijoittelulle on asemakaavaluonnoksen yhteydessä esitetty kaksi vaihtoehtoa. Keskeisin ero vaihtoehdoissa on uuden liikuntahallin sijoittaminen joko koulurakennuksen eteen Tampereentien ja Vanattarantien risteyksen tuntumaan tai koulurakennuksen länsipuolelle (taakse) nykyisen peltoalueen tuntumaan. Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 5.3. – 4.4.2025 välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin kuusi lausuntoa, joista Elisa Oyj:llä, Pirkanmaan liitolla ja Fingridillä ei ollut huomautettavaa. Pirkanmaan maakuntamuseo toi esiin, että Moision koululla on todettu olevan sivistyshistoriallista arvoa, rakennustaiteellista arvoa, sekä maisemallista arvoa ja että arvot tulee huomioida kaavasuunnittelussa ja vaikutustenarvioinnissa. Lisäksi maakuntamuseo toimitti jälkikäteen lausunnon arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyen todeten, ettei kaavan suunnittelualueella havaittu merkkejä kiinteistä muinaisjäännöksistä tai muista arkeologisista kulttuuriperintökohteista. Pirkanmaan ELY-keskus toi esiin tarpeen hulevesiselvityksen laatimiselle sekä esitti, että Tampereentie tulisi ottaa mukaan kaava-alueeseen. Lisäksi saatiin neljä osallismielipidettä, joissa tuotiin esiin mm. uuden liikuntahallin käyttöön, sijoitteluun, liikennöintiin ja pysäköintiin liittyviä seikkoja. Lisäksi naapurit nostivat esiin koulun tontilla tapahtuvaa häiriökäyttäytymistä. Yksityiset maanomistajat, joidenka alueelle koulun tonttia ollaan laajentamassa, vastustavat kaavamuutosta. Palautteet on käsitelty tarkemmin liitteenä olevassa OAS-vaiheen palautekoosteessa.
Päätösehdotus
Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa asemakaavaluonnoksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Tiedoksi
Kaavoitusarkkitehti, kaavoitusavustaja, rakennuttajapäällikkö, tonttipäällikkö Kunnanhallitus 19.10.2026 1031/10.02.03/2024 Valmistelija kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola Kaavoitus on valmistellut asemakaavaehdotuksen Moision koulun tontin laajentamisen asemakaavasta nro 2117. Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavaluonnos oli nähtävillä 18.2. – 20.3.2026 välisen ajan. Nähtävilläoloaikana jätettiin 7 lausuntoa ja 2 mielipidettä. Moision koulun tontin toimintojen sijoittelulle oli asemakaavaluonnoksen yhteydessä esitetty kaksi vaihtoehtoa (A ja B). Ainoastaan Pirkanmaan maakuntamuseo kannatti erityisesti vaihtoehtoa B, jossa liikuntahalli oli sijoitettu koulurakennuksen taakse. Muissa asiaan kantaa ottaneissa palautteissa kannatettiin vaihtoehtoa A, jossa liikuntahalli oli sijoitettu koulurakennuksen eteen Tampereentien ja Vanattarantien risteyksen tuntumaan. Palautteen ja vaikutusten arvioinnin perusteella valittiin jatkaa suunnittelua asemakaavan ehdotusvaiheeseen vaihtoehdon A pohjalta. Lisäksi palautteissa nostettiin esiin mm. meluun, piha-alueisiin, hulevesiin, ilmastoon, pysäköintiin ja vaikutusten arviointiin liittyviä asioita. Yksityishenkilöt, joidenka omistamalle alueelle koulun tonttia ollaan laajentamassa, toivat esiin uudelleen, että vastustavat tontin laajentamista omistamalleen alueelle. Yksityishenkilöiden kanssa käydyn neuvottelun perusteella kaava-aluetta on supistettu siten, että se mahdollistaa yksityishenkilöiden omistamien alueiden käytön kaavamuutoksesta huolimatta. Palautteet on käsitelty tarkemmin liitteenä olevassa luonnosvaiheen palautekoosteessa. Asemakaavan sisältö Koulun tonttia laajennetaan lännen suuntaan peltoalueelle. Alue osoitetaan julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueeksi, joka on varattu kunnan tarpeisiin (YL-8). Asemakaavalla mahdollistetaan uuden liikuntahallin rakentaminen Tampereentien ja Vanattarantien risteyksen tuntumaan. Lisäksi varaudutaan ulkoliikunta-alueiden ja koulun laajentamiseen, sekä koululaisten ulko-oleskelualueiden ja pysäköinnin uudelleen järjestelyyn. Asemakaavassa on huomioitu tontille kohdistuva liikennemelu asettamalla tarvittavat kaavamääräykset. Moision koulun taajamakuvalliset ja rakennustaiteelliset arvot on myös huomioitu asemakaavassa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 5,18 ha. Koulun tontti laajenee n. 1,2 ha. Alueen kokonaisrakennusoikeus on 10 000 kem2 ja aluetehokkuus e = 0,19. Rakennusoikeus lisääntyy 2000 kem2.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Tiedoksi
maanomistajat, kaavoitusarkkitehti, kaavoitusavustaja
Liitteet
- Liite 8 2117 Asemakaavaselostus
- Liite 9 2117 Asemakaavakartta
- Liite 1 0 2117 Poistuva asemakaava
- Liite 1 1 2117 Havainnekuva
- Liite 1 2 2117 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- Liite 1 3 2117 Palautekooste OAS-vaihe
- Liite 1 4 2117 Palautekooste luonnosvaihe
- Liite 1 5 2117 Meluselvitys
- Liite 1 6 2117 Hulevesiselvitys
- Liite 1 7 Moision koulun laajennus ehdotusvaihe_esitys KH 19.10.2026