Kunnanhallitus · 5.10.2026
Palvelualuejohtajien palkkojen tarkistaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti, että 1) palvelualuejohtajien palkkaukseen luodaan arviointijärjestelmä syksyn 2026 aikana 2) palkkojen kokonaisuus tarkistetaan syksyllä 2026 kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella jaettavien paikallisten erien yhteydessä. Otteet Palvelualuejohtajat, henkilöstöpalvelut Kunnanhallitus 05.10.2026 § 210 640/01.02.01/2022 Valmistelija kunnanjohtaja Noora Pajari, henkilöstöpäällikkö Marika Ahomäki Syksyllä 2026 on Lempäälän kunnassa neuvoteltu kunta-alan sopimusratkaisun mukaisista paikallisista järjestelyeristä sekä paikallisesti jaettavista kehittämisohjelmaeristä. Paikallisia järjestelyeriä kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla tulee huolehtia siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa olevien sekä muiden palkkaryhmien ulkopuolisten tehtävien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden. KVTES:n palkkausluvun 19 §:n mukaisille työnantajan edustajille on myös mahdollista jakaa korotuksia osana tätä ryhmää. Palvelualuejohtajat kuuluvat em. työnantajan edustajiin. Tampereen kehyskuntien johdon palkkoja vertaillaan säännöllisesti. Viimeisin vertailu on keväältä 2026. Lempäälän kunnan palvelualuejohtajista yhdyskuntajohtajan kokonaispalkka tehtävän laajuus ja vastuu huomioiden on vertailussa todettu muita Tampereen kehyskuntien vastaavien tehtävien palkkausta matalammaksi. Muiden Lempäälän kunnan palvelualuejohtajien palkkaus on seudullisesti arvioiden hyvällä tasolla. Seudullisen vertailun rinnalla on tarkasteltu Lempäälän kunnan ylimmän johdon palkkoja ja palvelualueen henkilöstömäärä sekä toimintakate huomioiden yhdyskuntajohtajan palkan tarkistukselle on perusteet myös tästä näkökulmasta. Muiden palvelualuejohtajien palkkaus on kohdillaan nykyisellä tasolla. Työnantaja on paikallisten erien jakamista koskevissa neuvotteluissa esittänyt, että KVTES Liite 1:n paikallisesta ja kehittämisohjelmaerästä, yhteensä 1352,76 €, palkkaharmonisoinnin toteuttamisen jälkeen jäljelle jäävä osuus 260,38 € kohdennetaan yhdyskuntajohtajan kokonaispalkkaan. Neuvotteluosapuolet ovat esityksen hyväksyneet. Uusi kokonaispalkka olisi korotuksen jälkeen 7466,82 €/kk alkaen 1.10.2026. Ylimmän johdon arviointi Kesäkuussa kunnanhallitus (15.6.2026/§ 153) päätti, että palvelualuejohtajien palkkaukseen luodaan arviointijärjestelmä syksyn 2026 aikana. Arviointijärjestelmän valmistelu käynnistyi ko. päätöksen jälkeen. Valmistelun aikana on todettu, että johdon palkkausta ja johtamisen tuloksellisuutta arvioiva järjestelmä vaatii laajemman valmistelun kuin mitä syksyn aikana on mahdollista toteuttaa. Lisäksi on tunnistettu, että ylimmän johdon arviointijärjestelmä on tarkoituksenmukaista laatia ulkopuolisen tahon toimesta, jotta järjestelmä on mahdollisimman objektiivinen ja riippumaton. Tavoitteena on luoda systemaattinen, strategiaan perustuva ja objektiivinen malli ylimmän johdon arviointiin. Arvioinnin avulla tunnistetaan johdon vahvuuksia, kehittämiskohteita sekä tulevaisuuden osaamistarpeita. Lisäksi arviointia käytetään tulevaisuudessa pohjana ylimmän johdon palkkauksen arvioinnissa sekä organisaation sisäisesti että verrokkeihin nähden. Samalla tavoitteena on rakentaa kunnan omaan käyttöön soveltuva vaativuuden arviointi-malli, jonka avulla arviointi voidaan toteuttaa jatkossa vuosittain ilman ulkopuolista asiantuntijatukea. Toimivalta: Lempäälän kunnan Hallintosääntö 7. luku 54 § Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan palkkauksesta sekä palvelualuejohtajien kokonaispalkoista mukaan kunnanhallitus on toimivaltainen päättämään asiasta. Esittelijä Kunnanjohtaja
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että 1) palvelualuejohtajien palkkaukseen luodaan arviointijärjestelmä syksyn 2026 aikana 2) palkkojen kokonaisuus tarkistetaan syksyllä 2026 kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella jaettavien paikallisten erien yhteydessä.
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että 1) paikallisten erien jakamisen yhteydessä KVTES Liite 1:n palkkaharmonisoinnin toteuttamisen jälkeen jäljelle jäävä osuus 260,38 € kohdennetaan yhdyskuntajohtajan kokonaispalkkaan. Uusi kokonaispalkka on korotuksen jälkeen 7466,82 €/kk alkaen 1.10.2026. 2) ylimmän johdon arviointijärjestelmän valmistelutilanne merkitään tiedoksi.
Käsittely
Keskustelun kuluessa esittelijä kunnanjohtaja Noora Pajari teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: paikallisten erien jakamisen yhteydessä KVTES Liite 1:n palkkaharmonisoinnin toteuttamisen jälkeen on neuvotteluissa sovittu, että jäljelle jäävä osuus 260,38 € kohdennetaan yhdyskuntajohtajan kokonaispalkkaan. Uusi kokonaispalkka on korotuksen jälkeen 7466,82 €/kk alkaen 1.10.2026. ylimmän johdon arviointijärjestelmän valmistelutilanne merkitään tiedoksi.
Tiedoksi
henkilöstöpalvelut