Kunnanhallitus · 31.8.2026

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Lisäksi myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus kokoukseen kutsutuille asiantuntijoille läsnäololistan mukaisesti. Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelijänä toimi sivistysjohtaja Nina Lehtinen. Lempäälän kunnan hallintosäännön 3 luvun 15 §:n mukaan kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii konsernipalvelujohtaja. Konsernipalvelujohtajan sijaisena konsernipalvelujohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii kunnan johtoryhmän virkaiältään vanhin viranhaltija. Kunnanjohtaja ja konsernipalvelujohtaja ovat estyneitä osallistumaan kokoukseen. Virkaiältään vanhin viranhaltija on sivistysjohtaja Nina Lehtinen.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Puheenjohtaja toteaa kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Lisäksi myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus kokoukseen kutsutuille asiantuntijoille.

Alkuperäinen asiakirja