Kunnanhallitus · 3.11.2025

Lempäälän kunnan ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere Oy:n välisen palvelusopimuksen hyväksyminen vuosille 2026-2027

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelijä kunnanjohtaja Noora Pajari ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi, Business Tampere Oy:n hallituksen jäsen) ja oli poissa kokouksesta pykälän koko käsittelyn ajan. Hallintosäännön 3 luvun § 2 mukaan kunnanjohtajan sijaisena toimii konsernipalvelujohtaja. Konsernipalvelujohtaja on estynyt. Konsernipalvelujohtaja on viranhaltijapäätöksellään 16.5.2025 § 2/2025 päättänyt ensimmäiseksi sijaisekseen talouspäällikkö Kari Auvisen. Otteet Lempäälän Kehitys Oy, Business Tampere Oy, Konsernin yhteiset palvelut/Talouspalvelut

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan palvelusopimuksen vuosille 2026–2027. Päätös on ehdollinen ja edellyttää, että Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyy tarvittavat määrärahat talousarvioon vuosille 2026–2027. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa konsernipalvelujohtajan tekemään sopimukseen teknisluonteisia tarkistuksia.

Tiedoksi

Kehitysjohtaja, Konsernipalvelujohtaja, Konsernin yhteiset palvelut/Viestinnän, asiakaspalvelun ja kehittämisen tehtäväalue

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja