Valtuusto · 9.6.2025

Valtuuston kokousten ilmoittamistapa valtuustokaudella 1.6.2025-31.5.2029

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus 26.05.2025 § 140

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että kokousten esityslistat julkaistaan kunnan verkkosivuille heti sähköiseen kokousjärjestelmään julkaisun jälkeen.

Selostus

Laukaan kunnan 1.6.2025 voimaan tulevan hallintosäännön luku 13 valtuuston kokoukset luvun 86 ja 87 § mukaan: Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle, kultakin kuntavaaleissa esiintyneeltä ehdokaslistalta valittujen valtuutettujen kahdelle ensimmäiselle varavaltuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava, jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotuksen valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jollei erityiset syyt ole esteenä. Esityslista toimitetaan myös kunkin puolueen, vaaliliiton tai yhteislistan kahdelle ensimmäiselle varavaltuutetulle. Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Erityisestä syystä verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäinen kokousasia. Esityslistan liitteitä julkaistaan kunnan verkkosivuilla harkinnan mukaan, ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit. Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen Valmistelija hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlman, [poistettu]

Alkuperäinen asiakirja