Kunnanhallitus · 5.10.2026

Hankintaohjeen hyväksyminen

Päätös

Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen päivitetyn hankintaohjeen, joka korvaa 10.8.2026 § 177 hyväksytyn hankintaohjeen.

Selostus

Kunnanhallitus hyväksyi 10.8.2026 § 177 kunnan hankintaohjeen. Hankintaohjeen luvun 1 taulukossa ilmoitetut hankintoihin liittyvät toimivaltarajat poikkesivat osittain kunnan hallintosäännön mukaisista hankintoihin liittyvistä toimivaltarajoista. Toimivaltarajat on korjattu voimassa olevan hallintosäännön mukaisiksi ja hankintaohje korjatuilla toimivaltarajoilla esitetään kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Ohjeeseen ei ole tehty muita muutoksia. Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen Valmistelija kehitysjohtaja Eero Raittila, [poistettu] Jakelu / toimenpiteet - Kunnanhallitus 10.08.2026 § 177

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää 1. kumota Laukaan kunnan hankintaohjeen sekä Laukaan kunnan pienhankintaohjeen, jotka kunnanhallitus on hyväksynyt 12.3.2018 § 47, ja 2. hyväksyä liitteenä olevan uuden Laukaan kunnan hankintaohjeen 2026.

Selostus

Nykyinen hankintaohjeistus on vuodelta 2018 (KH 12.3.2018 § 47) ja se perustuu vuoden 2017 alussa voimaantulleeseen hankintalakiin. Eduskunta hyväksyi hankintalain muutokset 10.6.2026 ja muutokset tulivat voimaan 18.6.2026. Lakiin ja ohjeisiin on tullut muutoksia, joten tästä syystä on ajankohtaista päivittää kunnan hankintaohje. Ohjeistus on päivitetty vastaamaan nykyisiä käytäntöjä. Osaa hankintalain muutoksista sovelletaan siirtymäajan jälkeen. Uudessa ohjeessa on yhdistetty kunnan hankintaohje ja pienhankintaohje. Hankintaohje on jaettu seitsemään pääasialliseen lukuun, jotka ovat Hankintojen kynnysarvot, menettelyt ja toimivalta Hankintojen yleiset periaatteet Hankinnan suunnittelu ja valmistelu Kilpailutusprosessi vaiheittain Lakisääteiset tarkistukset ennen sopimusta Päätöksenteko ja muutoksenhaku Sopimuskausi ja seuranta Ohjetta sovelletaan kaikissa Laukaan kunnan yksiköissä, ja se ohjaa viranhaltijoita tekemään hankinnat taloudellisesti, laadukkaasti ja lainmukaisesti. Ohjeen ollessa ristiriidassa hankintalain kanssa, noudatetaan aina hankintalakia. Laukaan kunnan hankintaohje koskee soveltuvin osin myös kaikkia sellaisia kunnan tytäryhtiöitä, jotka ovat hankintayksiköitä. Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen Valmistelija Kehitysjohtaja Eero Raittila

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja