Kunnanhallitus · 19.1.2026

Uusien varavaltuutettujen nimeäminen

Päätös

Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Selostus

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 18.12.2025 § 53 nimennyt uusiksi varavaltuutetuiksi valtustokaudelle 2025-2029 keskustapuolueen Jukka Paulovin ja vasemmistoliiton Katariina Kauton. Jukka Paulovin kutsumajärjestysnumero KeskustaKD:n varavaltuutettuna on 13 ja Katariina Kauton vasemmistoliiton kutsumanumero varavaltuutettuna on 2. Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen Valmistelija hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlman, [poistettu] Keskusvaalilautakunta 18.12.2025 § 53

Päätösehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää, että uusiksi varavaltuutetuiksi nimetään keskustapuolueen Jukka Paulov ja vasemmistoliiton Katariina Kautto. Keskusvaalilautakunta saattaa päätöksen tiedoksi kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

Selostus

Keskusvaalilautakunta määrää vaalilain 93 §:n mukaan uuden varavaltuutetun, jos valtuutettujen määrä jää valtuuskauden aikana vajaaksi. Kunnanhallitus on myöntänyt 10.11.2025 § 72 Marjukka Kautolle sekä 8.12.2025 § 85 Krista Linnalle eron kunnan luottamustehtävista. He ovat molemmat olleet kunnanvaltuuston varajäseniä. Marjukka Kautto on toiminut keskustan varavaltuutettuna ja Krista Linna on toiminut vasemmistoliiton varavaltuutettuna. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa nimeämään uudet varavaltuutetut valtuustokaudelle 2025-2029. Kuntavaalien 2025 tuloksen mukaisesti uusiksi varaavaltuutetuiksi nimetään keskusta/KD:n varavaltuutetuksi Jukka Paulov ja vasemmistoliiton varavaltuutetuksi Katariina Kautto. Jukka Paulovin kutsumajärjestysnumero varavaltuutettuna on 13 ja Katariina Kauton kutsumanumero varavaltuutettuna on 2. Esittelijä Puheenjohtaja Valmistelija hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlman, [poistettu]

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja