Kunnanhallitus · 10.3.2025
Lausuma kunnanhallituksen päätökseen 17.06.2024 § 125, Kylätalojen kiinteistöveron avustaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa oheisen vastauksen saamaansa lausumaan: Laukaan kunnanhallitus pahoittelee aiheuttamaansa mielipahaa ja esittää anteeksipyyntönsä syrjivän kriteerin käyttämisestä kylätalojen kiinteistöveron avustusehdoissa. Kriteerien tarkoitus oli tarkentaa sitä, että avustus on tarkoitettu nimenomaan kylätalojen avustamiseen. Kunnanhallitus myöntää epäonnistuneensa kriteerien asettamisessa. Kunnanhallitus toteaa, että Laukaan kunnalla ei ole mitään uskonnollisia yhteisöjä vastaan.
Selostus
Laukaan kunnanhallitus on kokouksessaan 17.6.2024/125 § käsitellyt kylätalojen kiinteistöveroissa avustamista. Kunnanhallitus päätti tuolloin, että se voi myöntää hakemuksesta 50 %:n avustuksen tiettyjen ehtojen mukaan kylätalona pidettävien kiinteistöjen kiinteistöveron maksuun. Avustamisen ehtoihin kirjattiin, että yksi kriteeri avustukselle on se, että toiminta avustuksen kohteena olevassa rakennuksessa on uskonnollisesti sitoutumatonta. Kriteeri kirjattiin, jotta määritelmä kylätalosta olisi mahdollisimman yksiselitteinen. Avustus haluttiin kohdentaa nimenomaan kylätaloille. Kylätalojen kiinteistöveroasvustus oli luonteeltaan kertaluonteinen, eikä jatkosta ole päätetty. Laukaan kunnan kirjaamoon on 12.2.2025 saapunut useamman uskonnollisen yhteisön allekirjoittama lausuma, jossa pyydetään kirjallista vastausta kysymykseen, miksi kunta myöntää huojennuksia perustuen siihen, onko toiminta uskonnollista vai ei. Lausumassa on todettu, että avustamisen kriteerinä käytetty uskonnollinen sitoutumattomuus on syrjivä ja se viittaa kunnanhallituksen uskontovastaisuuteen. Lausuma on kokonaisuudessaan pykälän liitteenä. Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen Valmistelija Kunnanjohtaja Linda Leinonen, [poistettu] ©