Kunnanhallitus · 5.10.2026

Toimielinten vastaukset tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomukseen

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus 05.10.2026 § 210 287/00.03.01/2025 Lautakunnat ja kunnan tytäryhtiöt ovat antaneet selvityksensä vuoden 2025 arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin. Lautakuntien selvitykset ja Kiinteistö Oy Kontiolahden Vuokratalojen vastine ovat asian liitteinä. Kontiolahden Yrityspalvelu Oy ja Kontionloikka Oy ovat antaneet seuraavat selvitykset: Kontiolahden Yrityspalvelu Oy toteaa vastineenaan arviointikertomukseen seuraavaa: Yhtiö merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan positiiviset havainnot. Lisäksi yhtiö toteaa, että yritysalueiden kaavoitustyötä on kunnassa käynnistetty vuoden 2025 aikana Vellamon uuden yritysalueen kaavahankkeen avulla. Kontionloikka Oy toteaa vastineenaan arviointikertomukseen seuraavaa: Yhtiö merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan positiiviset havainnot. Tarkastuslautakunnan havaintoon matkailuyritysten maakunnallisen yhteistyön kehittämisestä yhtiö toteaa, että aihe on ensisijaisesti maakunnallisen VisitKarelian johtamaa toimintaa. Kontionloikan tehtävänä on ensisijaisesti kunnan matkailun kehittäminen sekä matkailumarkkinointi. Yritysneuvonnan osalta voimme tietysti auttaa yksittäisiä yrityksiä tai yritysryhmiä kunnan alueella kehittämään myös maakunnallisia palveluita ja tuotteistoja.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja