Kunnanhallitus · 14.9.2026

Kannanotto v. 2027 seudullisen joukkoliikenteen talousarvioehdotuksesta sekä joukkoliikennepalveluiden rahoitussuunnitelmasta ajokaudelle 1.6.2026-6.6.2027

Päätös

Esittelijä teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen seuraavasti: Kunnanhallitus päättää esittää kannanottonaan vuoden 2027 seudullisen joukkoliikenteen talousarvioehdotuksesta sekä ajokauden 1.6.2026-6.6.2027 rahoitussuunnitelmasta seuraavaa: Kunnanhallitus toteaa, että vuoden 2026 kannanotossaan Kontiolahden kunnanhallitus ehdotti, että Joensuu, Kontiolahti ja Liperi tekisivät tiivistä kuntayhteistyötä joukkoliikenteen kustannusten laskemiseksi. Kunnanhallitus pitää hyvänä, että v. 2026 yhteisiä tapaamisia on ollut viranhaltijoiden sekä luottamushenkilöiden kesken, ja että tätä yhteistyötä tulee myös jatkaa. Kustannukset vuodelle 2026 ovat nousseet alkuperäisestä talousarviosta ja vuoden 2027 talousarvioehdotuksessa kustannusten nousu on edelleen merkittävää. Lisäksi on tiedossa, että valmistelussa oleva mahdollinen tuleva kustannustenjakomallin muutos lisäisi Kontiolahden osalta kustannuksia entisestään. Kunnanhallitus kiittää, että vuoden 2026 aikana on tarkasteltu kriittisesti matkustajamääriä ja tehty vuorovähennyksiä tai aikataulumuutoksia kustannusten hillitsemiseksi. Kunnanhallitus kehottaa jatkamaan kriittistä tarkastelua edelleen. Lisäksi on selvitettävä mahdollisuus lipunhinnan tarkistuksiin, vaikka hintamuutosten osalta on huomioitava myös mahdolliset vaikutukset käyttäjämääriin. Kontiolahden kunta toteaa, että joukkoliikenteen lisääntyneet käyttäjämäärät ja kysyntä ovat positiivinen asia, mutta kustannusten hillitsemiseksi on tehtävä enemmän ja säästökohteita on löydyttävä yhteistyössä kuntien kesken kustannusten nousun rajaamiseksi. Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja