Kunnanhallitus · 14.4.2025
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:lle
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti: 1. esittää kunnanvaltuustolle, että se antaa 80 %:n omavelkaisen takauksen Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:lle Pohjois-Karjalan osuuspankilta otettavalle lainalle, jonka suuruus on enintään 5,6 miljoonaa euroa. Takaus myönnetään maksusuunnitelman mukaiselle ajalle. 2. esittää kunnanvaltuustolle lainan takauksen myöntämistä sillä ehdolla, että Kontiolahden Yrityspalvelu Oy luovuttaa kunnalle taattavan lainamäärän suuruisen vastavakuuden ennen takaussopimuksen allekirjoittamista ja lainan nostamista. 3. esittää kunnanvaltuustolle, että kunnan takauksesta peritään 0,4 %:n takausprovisio, jonka määrä lasketaan vuosittain 31.12. jäljellä olevasta pääomasta. Merkittiin pöytäkirjaan, että Matti Mäntynen jääväsi (yhteisöjäävi) itsensä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Mäntynen poistui kokouksesta klo 17:09-17:12 väliseksi ajaksi. ©