Kaupunginhallitus · 4.5.2026

Vt 8 parantaminen keskustan kohdalla, toteuttamissopimus

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen. Kaupunginhallitus 04.05.2026 § 187 280/08.00.00/2022 Valmistelija Kaupunkisuunnittelupäällikkö Päivi Cainberg ja kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujala Vt 8:n parantamista koskeva rakentamissuunnitelma valmistuu kesäkuussa 2026, minkä jälkeen rakennusurakka kilpailutetaan. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä loppuvuodesta 2026 ja hankkeen arvioidaan valmistuvan syksyllä 2028. Hankkeen toteutusta koskevat sopimukset laaditaan kahdessa osassa. Kokkolan kaupungin ja Väyläviraston välinen toteuttamissopimus muodostaa hankkeen pääsopimuksen. Sopimus koskee valtatien 8 parantamiseen liittyvien tie-, katu- ja muiden väylärakenteiden toteutusta, rakennuttamista, kustannusten ja rahoituksen jakoa sekä omistus- ja kunnossapitovastuita. Sopimuksessa kaupunki valtuuttaa Väyläviraston toimimaan hankkeen rakennuttajana ja tilaajana sekä kilpailuttamaan ja vastaanottamaan urakat myös kaupungin omistukseen tulevien rakenteiden osalta. Tiesuunnitelman kustannusarvion mukaan hankkeen kokonaiskustannukset ovat arviolta 18 miljoonaa euroa (alv 0 %), josta kaupungin rahoitusosuus on 25 % ja Väyläviraston osuus 75 %. Kaupungin osuus on siten noin 5 miljoonaa euroa. Väyläviraston osalta toteutuskustannusten enimmäismäärä on valtion talousarviossa myönnetty sopimusvaltuus 13 miljoonaa euroa (alv 0 %). Hankkeeseen kuuluvista liikennevalotöistä laaditaan erillinen toteuttamis- ja vastuunjakosopimus Kokkolan kaupungin ja Fintraffic Tie Oy:n välillä. Sopimus koskee liikennevalojen ja niihin liittyvien laitteiden toteutusta, kustannusten jakoa liittymäkohtaisesti sekä omistus- ja kunnossapitovastuita. Kaupunki ja Fintraffic rahoittavat liikennevalotyöt sovitun kustannusjaon mukaisesti, ja Väylävirasto toimii osapuolten valtuuttamana rakennuttajana yhteishankintojen osalta. Liikennevalotöiden toteutuskustannus on 706 192 euroa (alv 0 %), josta Fintraffic Tie Oy:n osuus on 64 % (noin 452 000 euroa) ja Kokkolan kaupungin osuus 36 % (noin 254 000 euroa). Väylävirasto ei osallistu liikennevalotöiden kustannuksiin. Lopullinen kustannusjako täsmentyy urakkakilpailutuksen jälkeen. Edellä esitetyn perusteella kaupungille aiheutuva kokonaiskustannusarvio hankkeesta on noin 5,25 milj. euroa. Talousarviossa 2026 on hankkeelle varattu 5.9 milj. euroa vuosille 2026-2028. Oheisaineisto 1 Sopimus Vt 8 parantaminen Kokkolan kohdalla, Kokkolan keskusta 1. vaihe -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä Väylävirasto ja Kokkolan kaupunki Oheisaineisto 2 Toteuttamis- ja vastuunjakosopimus Vt 8 parantaminen Kokkolan kohdalla, Kokkolan keskusta 1. vaiheen -hankkeen liikennevalotyöt Fintraffic Tie Oy ja Kokkolan kaupunki Oheisaineisto 3 Yleissuunnitelmakartta Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kokkolan kaupungin ja Väyläviraston välisen toteuttamissopimuksen Vt 8 parantaminen Kokkolan kohdalla, Kokkolan keskusta 1. vaihe -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä, hyväksyä Kokkolan kaupungin ja Fintraffic Tie Oy:n välisen toteuttamis- ja vastuunjakosopimuksen Vt 8 parantaminen Kokkolan kohdalla, Kokkolan keskusta 1. vaiheen liikennevalotyöt, valtuuttaa kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan edellä mainitut sopimukset sekä tekemään niihin teknisluonteisia, sisällöllisesti vähäisiä tarkennuksia.

Alkuperäinen asiakirja