Kaupunginhallitus · 23.3.2026

Louhosalueiden osayleiskaava, Syväjärvi ⁄ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen. Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 12.03.2026 § 37 Valmistelija yleiskaava-arkkitehti Teea Uusimäki ja kaupunkisuunnittelupäällikkö Päivi Cainberg SUUNNITTELUHANKE Keliber Technology Oy:n toimittama kaavoitusaloite on hyväksytty Kokkolan kaupunginhallituksessa 9.2.2026 § 41. Syväjärven kaivoksen rakentamisvaihe on valmis ja toiminta on käynnistynyt helmikuussa 2026. Suunnitteilla on, että Syväjärven ja Rapasaarten alueella louhintaa tehtäisiin vaiheittain Syväjärven kaivokselta aloittaen. Kaivosten yhteenlaskettu toiminta-aika on noin 18 vuotta. Alun perin Rapasaaren kaivoksella osa louhinnasta suunniteltiin tehtävän maanalaisena louhintana. Keliber on kuitenkin toistaiseksi luopunut maanalaisesta louhinnasta ja kaikki louhinta tehdään avo-louhintana. Muutoksen myötä joidenkin kaivoksen ja rikastamon kaivannaisjätealueiden varastointikapasiteetti ei riitä koko toiminta-ajalle. Kaivannaisjätealueiden laajennukset tarkoittavat kaivosalueen laajenemista pohjoiseen ja/tai länteen. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue koostuu kaivoistoiminnoille rakennetuista tai varatuista alueista sekä rakentumattomista pääosin metsätalouskäytössä ja turvetuotannossa olevista alueista. Suunnittelualue on kooltaan noin 17,6 km2 (Kaustinen noin 12,3 km2, Kokkola noin 4,4 km2, Kruunupyy noin 0,9 km2). Suunnittelualue sijoittuu yhdyskuntarakenteen aluejaossa maaseutuasutusalueeksi luokiteltujen alueiden väliselle alueelle noin yhdeksän kilometriä Kaustisen taajama-alueesta koilliseen. Lähimpiä kyläalueita ovat Kaustisen Vintturin ja Kokkolan Ullavan kylät, joista matkaa suunnittelualueelle on noin 2,5–5 km, lähin asuinrakennus sijaitsee noin 2,4 kilometrin etäisyydellä ja lähin lomarakennus noin 30 metrin etäisyydellä lounaaseen suunnittelualueen rajasta Kaustisen kunnan alueella. Kaivostoiminnan käynnistymistä alueella on valmisteltu ja Syväjärven louhoksella malmin louhinta on käynnissä. Syväjärven avolouhoksen tieltä on kuivatettu paikalla sijainneet Syväjärvi ja Heinäjärvi, joiden vedet on pumpattu alapuoliseen Ruohojärvenojaan. Avolouhoksen itäreunalle on rakennettu järvien kuivatuspato, joka estää valumavesiä pääsemästä avolouhokseen. Järvien pohjasedimentti on poistettu padon avolouhoksen puolelle jäävästä osasta ja läjitetty kaivosalueen keskellä sijaitsevalle läjitysalueelle. Rapasaaren louhoksen toiminnan valmistelua ei ole vielä aloitettu. Rapasaaren alueelta poistetaan pintamaita arviolta noin 5,5 Mm3. Toiminnan valmistelu alkaa arviolta vuonna 2028. Suunnittelualueelle ei sijoitu luokiteltuja pohjavesialueita tai geologisesti arvokkaita muodostumia. Aluetta lähin pohjavesialue (Tuohikorvenmäki, 1088551, 1-luokka) sijaitsee noin 4,2 km suunnittelualueesta koilliseen. Suunnittelualueen pohjoispuolella noin 2 km etäisyydellä on valtakunnallisesti arvokas kivikko (uhkurakka); Vionharjunluolikon kivikot (KIVI-16-025). Suunnittelualueella ei ole Natura 2000-verkoston kohteita tai muita luonnonsuojelualueita. Lähin Natura 2000-alue on noin 40 metrin etäisyydellä suunnittelualueen rajasta itään sijoittuva Vionneva (FI1000019, SAC, SPA). Vionnevan suojelualue kuuluu myös soidensuojeluohjelmaan ja se on maakunnallisesti arvokas lintualue (MAALI). Noin 400 metrin etäisyydellä alueesta itään on lähin yksityisten mailla oleva luonnonsuojelualue Vionneva 3 (YSA201025). HANKKEEN AIKATAULU Keliberin louhosalueiden ja rikastamon kaavoitus ja YVA-menettely toteutetaan erillisinä, mutta rinnakkaisina prosesseina. Kaavan valmisteluvaihe ajoittuu vuoden 2027 alkupuolelle ja kaavaluonnos asetetaan nähtäville samanaikaisesti YVA-selostuksen kanssa. Hankkeen YVA-prosessi on tarkoitus saattaa loppuun keväällä 2027. Kaavoitusmenettely valmistuisi alustavasti syksyllä 2027. OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Plandea Oy on laatinut ehdotuksen Louhosalueiden ja rikastamon osayleiskaavan muutos ja laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Osayleiskaavatyötä on tarkemmin esitelty oheisaineistona olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Oheisaineisto Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto linjaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman ohjaamisesta jatkokäsittelyyn.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja