Kunnanhallitus · 14.9.2026

Julistus kestävästä ja kilpailukykyisestä vihreästä teollisuudesta

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan julistuksen kestävästä ja kilpailukykyisestä vihreästä teollisuudesta sekä valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan julistuksen Kirkkonummen kunnan puolesta.

Käsittely

Kuntakehitysjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen poistui kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 17.28.

Selostus

Inkoon kunta järjesti 2. syyskuuta 2026 seminaarin ”Vihreä teollisuus – Suomen seuraava kasvun moottori”. Seminaari kokosi yhteen päättäjiä, elinkeinoelämän edustajia, tutkijoita ja muita asiantuntijoita keskustelemaan vihreän teollisuuden merkityksestä Suomen kilpailukyvylle, kestävälle kasvulle, työllisyydelle ja ilmastotavoitteille. Seminaarin yhteydessä valmisteltiin ehdotus julistukseksi kestävästä ja kilpailukykyisestä vihreästä teollisuudesta. Julistuksen tavoitteena on korostaa pitkäjänteisten ja kilpailukykyisten toimintaedellytysten merkitystä vihreälle teolliselle siirtymälle sekä kestävyyden, paikallisen hyväksyttävyyden, toimivan infrastruktuurin, energian saatavuuden, huoltovarmuuden ja eri yhteiskunnallisten toimijoiden välisen yhteistyön merkitystä. Julistus on laadittu yleisellä tasolla eikä siinä oteta kantaa yksittäisiin investointihankkeisiin. Inkoon Joddbölen teollisuusalue nostetaan esiin osana laajempaa kansallista kehitystä, jossa eri teollisuusalueet ja alueet voivat osaltaan edistää Suomen vihreää siirtymää, kilpailukykyä ja pitkäjänteistä teollista kehitystä. Julistus esiteltiin seminaarin yhteydessä 2.9.2026 ja tarjottiin mahdollisuus seminaarin puhujille sekä muille keskeisille toimijoille liittyä julistukseen. On tarkoituksenmukaista, että myös Kirkkonummen kunta liittyy julistukseen ja että kunnanjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan se kunnan puolesta. Vihreän siirtymän hankkeet ovat Kirkkonummelle merkityksellisiä, koska ne vahvistavat kunnan elinvoimaa, työllisyyttä ja veropohjaa sekä uudistavat paikallista elinkeinorakennetta. Ne tuovat alueelle investointeja, työpaikkoja ja uudenlaista osaamista sekä lisäävät Kirkkonummen tunnettuutta kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja vastuullisena yritysympäristönä. Samalla hankkeet tukevat ilmastotavoitteiden saavuttamista, energiajärjestelmän uudistamista ja huoltovarmuutta.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja