Kunnanhallitus · 31.8.2026
Eron myöntäminen valtuutetulle ja varavaltuutetun kutsuminen (HT), Kv
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää 1 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto 1.1 myöntää eron Henri Taussille valtuutetun tehtävästä 1.2 todeta, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu Henri Taussin sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun 1.3 merkitä tiedokseen, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Selostus
Valtuutettu Henri Taussi on pyytänyt eroa kunnanvaltuutetun tehtävästä paikkakunnalta muuton vuoksi. Kuntalain 10 luvun 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. Varavaltuutetun kutsuminen Kuntalain 4 luvun 17 §:n mukaan valtuuston puheenjohtaja kutsuu jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu on Marko Kari.