Kunnanhallitus · 22.6.2026

Kotoutumisen kohdeavustuksen myöntäminen

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää myöntää kotoutumisavustusten kohdeavustusta Pro Köpas ry:lle 4 800 euroa

Käsittely

Hallintojohtaja Jaana Suihkonen esitteli asiaa.

Tiedoksi

hakija

Selostus

Kunnanhallitus päätti 26.01.2026 § 23 julistaa haettavaksi maahanmuuttajien kotoutumisavustusten kohdeavustukset vuodelle 2026. Vuoden 2026 talousarviossa on varattu 35 000 euron määräraha maahanmuuttajien kotoutumisavustukseen. Määräraha jakautuu yleisavustukseen 25 000 euroa ja kohdeavustuksiin 10 000 euroa. Kohdeavustuksia on myönnetty vuoden 2026 aikana yhteensä 3 500 euroa. Kohdeavustusta voi hakea ympäri vuoden ja hakemus on toimitettava 2 kuukautta ennen tapahtumaa tai tilaisuutta, johon avustusta haetaan siten, että se on järjestettävä vuoden 2026 aikana. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti kotouttamisavustus kohdennetaan kolmannelle sektorille tai työryhmille sellaiseen toimintaan, joka tukee kunnan lakisääteistä kotoutumiseen liittyvää toimintaa liitteessä mainituin ehdoin. Hakemus on tehtävä kunnan avustusten hakujärjestelmässä, jonne liitetään suunnitelma avustusmäärärahalla toteutettavista toimenpiteistä. Hakemuksessa on osoitettava, millä tavalla suunniteltu toiminta on kytköksissä Kirkkonummen kuntastrategiaan ja kunnan alkuvaiheen kotoutumisen ohjelmaan. Määrärahan saaneet velvoitetaan raportoimaan kunnanhallitukselle määrärahan käytöstä viimeistään tammikuun 2027 aikana. Kesäkuussa 2026 kuntaan on toimitettu yksi kohdeavustushakemus: - Pro Köpas ry: Masala kotoutuu ja kohtaa, haettu avustus 4 800 euroa

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja