Kunnanhallitus · 8.6.2026
Perustietotekniikkaprojektin tarjouskilpailun käynnistäminen (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 1999⁄621: 6 § mom. kohta 2)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanjohtajan poissa ollessa hallintojohtaja Jaana Suihkonen Kunnanhallitus päättää: 1 käynnistää perustietotekniikkahankinnan tarjouskilpailun 2 valtuuttaa tietohallintojohtajan valmistelemaan ja julkaisemaan tarjouspyynnön sekä tekemään siihen vähäisiä tarkennuksia ja teknisiä korjauksia 3 että hankintapäätös tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi erikseen 4 tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa
Käsittely
Tietohallintojohtaja Hannu-Pekka Poikonen oli läsnä tämän pykälän aikana ja esitteli asiaa, klo 16.35 – 17.22.
Selostus
1. Tausta ja tavoitteet Kirkkonummen kunnan ICT-palveluiden toteutustapaa on arvioitu ulkoisen asiantuntijan tuella vuonna 2025. Selvityksessä todetaan, että ICT-palveluiden resurssointi on pitkään ollut riittämättömällä tasolla, toiminnan jatkuvuuteen kohdistuu merkittäviä riskejä ja kehittämiskyvykkyyksissä on puutteita. Selvityksen keskeisenä johtopäätöksenä on ollut, että kunnan tulee siirtyä nykyisestä ICT-palveluiden tuotantomallista kohti palveluiden järjestäjäroolia, jossa perustietotekniikkapalvelujen tuotantoa siirretään ulkoisille palveluntuottajille. Tavoitteena on: • vapauttaa resursseja operatiivisesta työstä digitalisaation kehittämiseen toimialojen tarpeiden mukaisesti • parantaa palveluiden laatua ja toimintavarmuutta hyödyntämällä valitun toimittajan organisaation osaamista ja resursseja ICT-palveluiden oman henkilöstön kanssa on käyty tarvittavat tulevaa muutosta koskevat keskustelut kunnan henkilöstöpalveluiden antamien ohjeiden mukaisesti 2.3.2026 ja 28.5.2026. 2. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on perustietotekniikkapalvelujen kokonaisuus, joka muodostuu useista toisiinsa liittyvistä osista. Hankinnan keskeiset osa-alueet ovat: • käyttäjätuki (IT Service Desk ja lähituki) • päätelaiteympäristön elinkaaripalvelut (laitteiden toimitus optiona) • langallinen ja langaton verkko kunnan toimitiloissa (kunnantalo, koulut, päiväkodit, jne.) • kunnan oman, teknisen elinkaarensa päässä olevan IT-konesalin korvaaminen palvelutoimittajan käyttö- ja kapasiteettipalveluilla • teknisen ympäristön ylläpitoon liittyvät asiantuntijapalvelut Kyseessä on laaja muutoskokonaisuus, jossa merkittävä osa nykyisestä ICT-palvelutuotannosta siirtyy valitun ulkoisen toimittajan tuotettavaksi. Hankinta koskee kunnan perustietotekniikan ydintoimintoja ja on yksi kunnan ICT-toiminnan keskeisimmistä strategisista hankinnoista. Hankinnan kautta: • uudistetaan ICT-palvelujen tuotantomalli • rakennetaan moderni IT-palvelunhallinta alan parhaiden käytäntöjen mukaisesti • varmistetaan palveluiden jatkuvuus ja kehitettävyys • luodaan perustaa kunnan digitalisaatiokehittämiselle Hankinnan tarkempi laajuus ja sisältö kuvataan tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä (mm. hankinnan kohteen kuvaus ja vaatimusmäärittely). 3. Hankintamenettely Perustietotekniikkauudistuksen toteuttaminen edellyttää palveluiden kilpailuttamista julkisena hankintana, jolloin hankinnasta tulee, sen ennakoidun arvon ylittäessä tavara- ja palveluhankintoihin sovellettavan EU-kynnysarvon 221.000 euroa, julkaista hankintailmoitus julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa (HILMA) ja edelleen Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosassa (S-sarja) sekä TED-tietokannassa (Tenders Electronic Daily). Hankintailmoitukseen liittyvässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä ilmoitetaan hankinnan kohteen keskeiset vaatimukset. Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Hankinnan keskeiset ehdot määritellään tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Kilpailutuksen perusteella saaduista tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinta-laatusuhteeltaan paras. Laadun osalta arviointiperusteina ovat mm. pisteytettävät V2- ja V3-vaatimukset, palveluun osallistuvien avainhenkilöiden osaaminen ja kokemus, käyttöönottoprojektin kuvaus ja kirjallinen selvitys Liitteen XXX Vaatimuslomake mukaisesti. 4. Aikataulu (arvio) • tarjouskilpailun käynnistäminen: 8.6.2026 alkavalla viikolla • tarjousten jättöaika: 24.8.2026 (päivämäärä tarkentuu käynnistysajankohdan mukaan) • hankintapäätöksen käsittely kunnanhallituksessa: syyskuu 2026 • sopimuksen solmiminen valitun toimittajan kanssa: syyskuu 2026 • käyttöönottoprojekti: syksy 2026 – kevät 2027 (tarkennetaan yhteistyössä valitun toimittajan kanssa) 5. Taloudelliset vaikutukset Hankinnan tavoitteena on parantaa kustannusten ennakoitavuutta sekä mahdollistaa ICT-toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. Käydyn markkinavuoropuhelun perusteella hankinnan kokonaisarvo on n. 8 000 000 € laskettuna neljän vuoden elinkaarelle ja sisältäen käyttöönottovaiheen kertakustannukset. Kustannukset tarkentuvat lopullisen kilpailutuksen voittavan tarjouksen hintojen perusteella. Hankinnan ennakoidussa arvossa on huomioitu mahdollinen laajennustarve tulevina vuosina, todellinen laskutus perustuu kunnan omiin tarpeisiin. 6. Henkilöstövaikutukset Hankinta muuttaa ICT-palveluiden tuotantomallia siten, että kunnan rooli painottuu palveluiden johtamiseen ja kehittämiseen. Operatiivista tuotantoa siirtyy osin valitulle palveluntarjoajalle. Toimivalta: Kirkkonummen hallintosääntö 96 § (kunnanhallituksen toimivalta kunnan yhteisessä hankinnassa, jonka ennakoitu arvo ylittää 500 000 euroa)