Kunnanhallitus · 4.5.2026
Talouden ja toiminnan kuukausiraportti 3⁄2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus merkitsee kuukausiraportin 3/2026 tiedokseen.
Käsittely
Talouspäällikkö, talousjohtajan sijainen Sirpa Roos esitteli asiaa ja poistui kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 18.02.
Selostus
Kuukausiraportointiin sisältää käyttötalouden ja investointien toteuman lisäksi tietoa asukasluvun ja työllisyystilanteen kehityksestä. Kunnanhallituksessa 9.3.2026 käsiteltiin vuoden 2026 talousarvion toteumaennustetta ja Kestävän kuntatalouden ohjelman toteutumista. Talousarvion toteumaan vaikuttavat mahdolliset muutokset ovat: Palkankorotusten vaikutusten uudelleenlaskenta, palkankorotukset ajoittuvat loppuvuoteen. Tämä vaikuttaa myös sivukuluihin ja yhteenlaskettu vaikutus on arviolta miljoona euroa. Työmarkkinatuen kuntaosuus tullee ylittämään määrärahavarauksen miljoonalla eurolla. Poistoarvio ylittynee myös miljoonalla eurolla, joka on lisätty ennusteeseen. Maankäyttökorvauksista saatavat tulot alittanevat budjetin 435 000 eurolla. HSL:n hallitus esittää vuoden 2026 talousarviota korjaamista, jonka toukokuun yhtymäkokous vahvistanee. Päätös tarkoittaa noin miljoonan euron vähennystä kuntaosuuteemme. Käyttötalouden toimintakate väheni maaliskuussa 1,8 % edelliseen vuoteen nähden, kun käytettävissä on 4,5 % enemmän määrärahaa kuin tilinpäätöksessä 2025. Käytettävissä olevassa määrärahassa on otettu huomioon palkankorotusmuutokset ilman muita määrärahamuutoksia, joista tehdään päätösesitys kesäkuun valtuustolle. Tulos on helmikuun lopun tilanteessa ylijäämäinen 2,4 milj. euroa. Talousarviossa ylijäämä on 1,5 milj. euroa. Koko vuoden ennuste on 1,8 milj. euroa alijäämäinen. Toimielimille on annettu säästövelvoite kuluvalle vuodelle, jotta alijäämää ei syntyisi. Investointien toteuma oli maaliskuussa 11,6 milj. euroa eli 17,0 %. Ajankohdan laskennallinen toteuma olisi 25 %, mutta investoinnit painottuvat loppuvuoteen. Verotuloja on saatu 3,2 % edellisvuoden maaliskuuhun nähden enemmän. Yhteisöverotulot kasvoivat ko. tilanteessa 29 %. Huhtikuun verotiedot on jo saatu ja kasvu supistui 2,4 prosenttiin. Kuntaliitto on ennusteessaan 2/2026 arvioinut, että Kirkkonummen verotulot alittavat budjetin 1,3 milj. eurolla. Kunnan toteumaan perustuva arvio alittaa budjetin 2,8 milj. eurolla. Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n tuloslaskelma maaliskuun osalta sekä toukokuun kassavirtalaskelma ovat oheismateriaalina.