Kunnanhallitus · 4.5.2026
Kunnanvaltuuston 13.4.2026 tekemien päätösten laillisuus ja täytäntöönpano
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanhallitus toteaa kuntalain 96 §:n tarkoittamassa mielessä, että kunnanvaltuuston 13.4.2026 tekemät päätökset ovat syntyneet oikein eivätkä ole muutenkaan lain eivätkä asetuksen vastaisia, joten ne voidaan esteettä panna täytäntöön. Lisäksi kunnanhallitus tekee erilliset täytäntöönpanopäätökset seuraavasti: § 24 Kiinteistön KÄLLVIK-VÄSTERGÅRD RN:o 3:93 hankinta Porkkalan Lähteelässä Päätös toimitettu Helsingin kaupungin edustajille, kuntakehityksen toimialalle ja talousyksikölle § 25 Kirkkonummen kunnan omistamien METSO-kohteiden hakeminen suojelualueiksi Päätös toimitettu Uudenmaan elinvoimakeskukselle, kuntakehityksen toimialale / ympäristösuunnittelija Merja Puromiehelle § 26 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen Päätös toimitettu keskusvaalilautakunnan sihteerile päätöksen edellyttämiä toimenpiteitä varten § 27 Vastaus valtuustoaloitteeseen 7/2024: Kirkkonummen kunnan tulee parantaa tulevien oppilaskuljetuksien tilausliikenteen hankintojen ehdottomia laatuvaatimuksia Päätös toimitettu sivistyksen toimialalle § 28 Valtuustoaloite 5/2026: Koulukuljetusten laajentaminen koskemaan aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä vuoroasuvien lasten yhdenvertaisen kohtelun varmistaminen Aloite toimitettu sivistyksen toimialalle valmisteltavaksi § 29 Valtuustoaloite 6/2026: Kuntalaisten tiedonsaannin parantaminen ja avoimuuden vahvistaminen Aloite toimitettu hallintojohtajalle valmisteltavaksi § 30 Valtuustoaloite 7/2026: Ylijäämämaiden sijoittelun suunnittelu kunnan tilaamissa urakoissa Aloite toimitettu kuntakehityksen toimialalle valmisteltavaksi § 31 Ilmoitus Perussuomalaisten valtuustoryhmään liittymisestä Merkittiin tiedoksi.