Kunnanhallitus · 26.1.2026

Hyvinvointiavustukset 2026 - haettavaksi julistaminen ja myöntökriteerit

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää julistaa hyvinvointiavustukset vuodelle 2026 haettavaksi.

Käsittely

Kunnanvaltuusto puheenjohtaja Tony Björk palasi kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana, klo 19.49.

Selostus

Kuntalaki (410/2015, § 1) ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, § 6) velvoittavat kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain mukaan kunnalla on ensisijaisesti vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Hyvinvointiavustusta myönnetään Kirkkonummella toimiville järjestöille, jotka toiminnallaan edistävät kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia vahvistamalla mm. saavutettavuutta, yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja mielen hyvinvointia. Avustuksia myönnetään toimintaan, joka tukee Kirkkonummen kuntastrategian ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteita. Hyvinvointiavustuksen myöntökriteereitä on esitelty vanhusneuvostolle 19.1.2026 ja vammaisneuvostolle 21.1.2026. Hyvinvointiavustusta jaetaan vuonna 2026 yhteensä 20 000 euroa. Vuoden 2026 avustukset julistetaan haettavaksi 28.1.2026 alkaen. Hakuaika päättyy 4.3.2026 klo 15. Hyvinvointiavustusta myönnetään kokonaisharkintaan perustuen. Avustusta voidaan myöntää kuntalaisille suunnattuun ja Kirkkonummen alueella tapahtuvaan toimintaan. Avustusta voidaan myöntää järjestöille, jotka ovat aloittaneet toimintansa vähintään edellisenä kalenterivuonna. Hyvinvointiavustuksen jakoperusteet Hyvinvointiavustuksesta puolet avustuksesta jaetaan kirkkonummelaisten jäsenten määrän mukaan ja puolet alla olevan pisteytystaulukon mukaan. | Tukeva = kuntalaisten hyvinvointia tukevaa toimintaa | Yhteisöllinen- ja muu järjestötoiminta Pisteytys | 3 pistettä | 1 piste Toiminnan sisältö | Kuntalaisille avointa toimintaa | Pääosin omalle jäsenistölle tarkoitettua toimintaa Esimerkkejä toimintamuodoista | Koulutus- ja luentotoiminta ja neuvonta Tapahtumat, esim. leirit | Jäsenistölle suunnattu kerhotoiminta, juhlat, retket, neuvonta ja opastus Avustuspäätösten myöntämisessä otetaan huomioon yhteisöllisyyttä, yhdenvertaista osallisuutta, mielen hyvinvointia ja/tai terveellisiä elämäntapoja edistävä toiminta toiminnan monipuolisuus, saavutettavuus sekä eri väestöryhmien huomioiminen toiminnan yhteys Kirkkonummen kuntastrategian ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteisiin yhdistykselle samaan tarkoitukseen muut myönnetyt määrärahat tai avustukset. Hyvinvointiavustusta ei myönnetä jos toiminta, johon avustusta haetaan, on selvästi hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä täydentävää palvelua. jos yhdistyksen toiminta on alkanut hakuvuonna. jos yhdistys saa samaan tarkoitukseen joko määrärahoja tai avustuksia Kirkkonummen kunnan muilta toimielimiltä. jos hakemus on myöhässä. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon. Avustushaun edellyttämät liitteet järjestön/yhdistyksen tilinpäätös ja toimintakertomus (kun valmistuvat) avustusvuoden toiminta- ja taloussuunnitelma selvitys mahdollisen edellisen vuoden avustuksen käytöstä

Alkuperäinen asiakirja