Kunnanhallitus · 15.12.2025

Strömsbyn aurinkovoimapuiston maanvuokrasopimuksen muutossopimus

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää 1 hyväksyä liitteenä olevan muutossopimuksen Kirkkonummella 12.2.2025 Kirkkonummen kunnan ja Myrsky Energia Oy:n välillä allekirjoitetun aurinkovoimalaitoksen maanvuokrasopimuksen liitteeksi 4. Maanvuokrasopimuksen vuokra-alueelle sijoittuvan akkuvarastoalueen vuokra on vähintään 1 200 euroa vuodessa sidottuna elinkustannusindeksiin (1951:10=100). Muutossopimus tulee voimaan vasta molempien sopijaosapuolten allekirjoituksella. 2 oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä tarkistuksia ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Käsittely

Tämä pykälä käsiteltiin §:n 403 jälkeen. Kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen esitteli asiaa ja poistui kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 18.24.

Tiedoksi

vuokraoikeuden haltija

Selostus

Tonttipalvelut ja Myrsky Energia Oy vuokraoikeuden haltijana ovat neuvotelleet Kirkkonummella 12.2.2025 allekirjoitettuun aurinkovoimalaitoksen maanvuokrasopimukseen tarvittavaksi liitteeksi muutossopimuksen, jolla sovitaan vuokralaisen oikeudesta sijoittaa vuokra-alueelle aurinkovoimapuiston tuottamaa sähkön varastointia varten tarkoitettu akkuvarasto siihen liittyvine laitteistoineen ja rakenteineen sekä akkuvarastosta vuokranantajalle maksettavasta korvauksesta.

Alkuperäinen asiakirja