Kunnanhallitus · 15.12.2025

Kirkkonummen kunnan valmiussuunnitelman yleisen osan hyväksyminen

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää hyväksyä valmiussuunnitelman yleisen osan.

Käsittely

Johtava turvallisuusasiantuntija Heikki Saarnio esitteli asiaa ja poistui kokouksesta pykälän jälkeen klo 17.00.

Selostus

Kunnan valmiussuunnitelman tarkoituksena on varmistaa kunnan toiminnan jatkuvuus kaikissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä turvata väestön turvallisuus ja lakisääteiset palvelut. Suunnitelma perustuu valmiuslakiin, pelastuslakiin ja kunnan hallintosääntöön, ja se noudattaa valtakunnallisia ja alueellisia turvallisuusstrategioita sekä riskiarvioita. Yhteistyö viranomaisten, järjestöjen, kuntalaisten ja elinkeinoelämän kanssa on olennainen osa valmiussuunnittelun taustalla vaikuttavaa kokonaisturvallisuutta. Valmiussuunnittelu perustuu ennaltaehkäisyyn, kriittisten palvelujen jatkuvuuden turvaamiseen, selkeään vastuunjakoon ja toimivaan viestintään sekä säännölliseen harjoitteluun ja päivityksiin. Suunnitelman ja sen liitteiden kautta varaudutaan muun muassa sähkö- ja tietoliikennehäiriöihin, vesihuollon ongelmiin, laajoihin epidemioihin, ympäristöonnettomuuksiin, luonnonkatastrofeihin sekä poikkeusoloihin. Kunnan nykyinen valmiussuunnitelma on hyväksytty 25.4.2022. Oleellisimpia muutoksia valmiussuunnitelman yleisessä osassa tässä päivityksessä on Kirkkonummen kunnan strategian muutokset, uusi Yhteiskunnan turvallisuusstrategia, päivittyneet kansallinen ja alueellinen riskiarvio sekä osin muuttuneet vastuut, kuten hyvinvointialueuudistuksen mukana tuomat seikat. Päivitetyssä suunnitelmassa on myös tärkeitä omatoimisen varautumisen asioita, kuten maininta Sisäministeriön julkaisemasta häiriö- ja kriisitilanteiden varautumisen oppaasta.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja