Kunnanhallitus · 27.10.2025

Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv)

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää 1 hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää kunnanvaltuustolle hankesuunnitelman hyväksymistä 2 esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hankkeen investointikustannuksiksi 9 850 000 euroa.

Käsittely

Rakennuttajapäällikkö Hanne Nylund ja varhaiskasvatusjohtaja Anu Vesiluoma esittelivät asiaa ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 17.45.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Toimitilapalvelujen lautakunta 04.09.2025 § 39

Valmistelija Rakennuttajapäällikkö Hanne Nylund Päätösehdotus Kuntakehitysjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa Toimitilapalveluiden lautakunta päättää: 1 hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hankesuunnitelman hyväksymistä 2 esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hankkeen investointikustannuksiksi 9 850 000 euroa Käsittely Keskustelun aikana jäsen Henri Taussi esitti seuraavan palautusesityksen: Annetusta aineistoista ei selvinnyt ajantasaiset ennusteet. Puheenjohtaja totesi, että palautusesitystä ei kannatettu, jolloin se raukesi. Puheenjohtaja esitti, että lautakunta hyväksyy päätösehdotuksen evästyksellä, että kunnanhallitukselle korjataan hankesuunnitelmassa olevat tekniset virheet ja, että hankesuunnitelman vanhentuneet tiedot päivitetään. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Varhaiskasvatusjohtaja Anu Vesiluoma poistui tämän kokousasian käsittelyn jälkeen klo 19.40. Päätös Toimitilapalvelujen lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti; 1 hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hankesuunnitelman hyväksymistä 2 esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hankkeen investointikustannuksiksi 9 850 000 euroa Antaa seuraavan evästyksen: kunnanhallitukselle korjataan hankesuunnitelmassa olevat tekniset virheet ja hankesuunnitelman vanhentuneet tiedot päivitetään. Selostus Toimitilapalveluiden lautakunta päätti kokouksessaan 4.6.2025 § 34 palauttaa asian valmisteluun ja pyysi lisäselvityksiä liittyen Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelmaan. Lautakunnan pyytämät lisäselvitykset ovat tämän kokousasian liitteessä. Päätöshistoria

Toimitilapalvelujen lautakunta 04.06.2025 § 34

Valmistelija Rakennuttajapäällikkö Hanne Nylund Päätösehdotus Kuntakehitysjohtaja Kauppinen Anna-Kaisa Toimitilapalveluiden lautakunta päättää: 1 hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hankesuunnitelman hyväksymistä 2 esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hankkeen investointikustannuksiksi 9 850 000 euroa Käsittely Kesksutelun jälkee varapuheenjohtaja Jani Ekman esitti seuraavan palautusesityksen: Lautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun: 1) Tarveselvityksessä (ToPa 25.9.2024, pykälä 53), lukee: “Hankkeen toteutettavuutta, kustannuksia ja vaikutuksia päiväkodin toiminnallisuuteen selvitetään tarkemmin hankesuunnitteluvaiheessa. Hankesuunnitteluvaiheessa tutkitaan ratkaisua, joka huomioi Masalan alueen varhaiskasvatuksen tilatarpeet kokonaisuudessaan niin, että uuden päiväkodin valmistuessa tiloihin siirtyisi Piennarpihan asukaspuisto ja samanaikaisesti Nissnikun päiväkodin toiminta voitaisiin siirtää väistöön uusiin tiloihin Nissnikun päiväkodin peruskorjauksen ajaksi (2028–2029).” Tällaista tarkastelua ei hankesuunnitelmassa ole esitetty. Tarveselvityksestä ja hankesuunnitelmasta ei käy esiin Masalan alueen päivähoitopaikkojen lisäys, kun huomioidaan mahdollinen uusi päiväkoti sekä lakkautettavat päiväkodit. Lautakunnalle aiemmin pidetyssä esittelyssä kävi ilmi, että päiväkotipaikkojen lisäys voi olla suhteellisen pieni. Hankesuunnitelmaan on lisättävä hankeohjeen vaatimat osat “Vaikutukset käyttötalouteen” sekä “Vertailu nykytilanteeseen”, jossa on esitettävä mm. edellä mainitut tiedot. 2) Kunnanhallitus evästi (Kh 14.10.2024, pykälä 317) “Hankesuunnittelun päätöksen yhteyteen tuodaan päiväkoti kohtaiset tilastot kolmen viime vuoden ajalta sekä ennusteet lapsimäärien kehityksestä. Hankesuunnittelun yhteydessä tulee tutkia Nissnikun päiväkodin laajentamisen mahdollisuutta yhtenä päiväkoti vaihtoehtona.” Asiaa on käsitelty hankesuunnitelmassa yhden kappaleen verran ja siten ei täytä kunnanhallituksen esittämää evästystä. Aihe on tutkittava asianmukaisesti. 3) Suomenkieliselle kasvatus- ja koulutuslautakunnalle (3.6.2025, pykälä 20), esitetyn aineiston mukaisesti Masalan alueen lapsiluku tulee kasvamaan 70 lapsella vuoteen 2029 mennessä. Saman selvityksen mukaisesti Masalan alueella on ollut 30.9.2024 tilanteessa yli 100 vapaata varhaiskasvatuspaikkaa. Esityksen perusteella vaikuttaa siltä, että välitöntä tarvetta uudelle päiväkotikapasiteetille ei alueella ole. Hankesuunnitelmaan on lisättävä selkeät perusteet hankkeen toteutukselle päiväkotikapasiteetin kasvattamisen näkökulmasta. Marko Kari kannatti Jani Ekmanin palautusesitystä. Puheenjohtaja totesi kysyttäessä, että lautakunta kannatti palautusesitystä yksimielisesti. Päätös Toimitilapalvelujen lautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun: 1) Tarveselvityksessä (ToPa 25.9.2024, pykälä 53), lukee: “Hankkeen toteutettavuutta, kustannuksia ja vaikutuksia päiväkodin toiminnallisuuteen selvitetään tarkemmin hankesuunnitteluvaiheessa. Hankesuunnitteluvaiheessa tutkitaan ratkaisua, joka huomioi Masalan alueen varhaiskasvatuksen tilatarpeet kokonaisuudessaan niin, että uuden päiväkodin valmistuessa tiloihin siirtyisi Piennarpihan asukaspuisto ja samanaikaisesti Nissnikun päiväkodin toiminta voitaisiin siirtää väistöön uusiin tiloihin Nissnikun päiväkodin peruskorjauksen ajaksi (2028–2029).” Tällaista tarkastelua ei hankesuunnitelmassa ole esitetty. Tarveselvityksestä ja hankesuunnitelmasta ei käy esiin Masalan alueen päivähoitopaikkojen lisäys, kun huomioidaan mahdollinen uusi päiväkoti sekä lakkautettavat päiväkodit. Lautakunnalle aiemmin pidetyssä esittelyssä kävi ilmi, että päiväkotipaikkojen lisäys voi olla suhteellisen pieni. Hankesuunnitelmaan on lisättävä hankeohjeen vaatimat osat “Vaikutukset käyttötalouteen” sekä “Vertailu nykytilanteeseen”, jossa on esitettävä mm. edellä mainitut tiedot. 2) Kunnanhallitus evästi (Kh 14.10.2024, pykälä 317) “Hankesuunnittelun päätöksen yhteyteen tuodaan päiväkoti kohtaiset tilastot kolmen viime vuoden ajalta sekä ennusteet lapsimäärien kehityksestä. Hankesuunnittelun yhteydessä tulee tutkia Nissnikun päiväkodin laajentamisen mahdollisuutta yhtenä päiväkoti vaihtoehtona.” Asiaa on käsitelty hankesuunnitelmassa yhden kappaleen verran ja siten ei täytä kunnanhallituksen esittämää evästystä. Aihe on tutkittava asianmukaisesti. 3) Suomenkieliselle kasvatus- ja koulutuslautakunnalle (3.6.2025, pykälä 20), esitetyn aineiston mukaisesti Masalan alueen lapsiluku tulee kasvamaan 70 lapsella vuoteen 2029 mennessä. Saman selvityksen mukaisesti Masalan alueella on ollut 30.9.2024 tilanteessa yli 100 vapaata varhaiskasvatuspaikkaa. Esityksen perusteella vaikuttaa siltä, että välitöntä tarvetta uudelle päiväkotikapasiteetille ei alueella ole. Hankesuunnitelmaan on lisättävä selkeät perusteet hankkeen toteutukselle päiväkotikapasiteetin kasvattamisen näkökulmasta Selostus Asian taustaa Masalan alueen uuden päiväkodin toimitilapalvelujen johdolla valmisteltu hankesuunnitelma on valmistunut. Kirkkonummen talonrakennushankkeiden hankeohjeen (KV 9.12.2024 § 103) mukaan käyttäjälautakunnat antavat lausuntonsa hankesuunnitelmasta toimitilapalvelujen lautakunnalle. Masalan alueen uuden päiväkodin hankesuunnitelmasta lausuntonsa antaa suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta. Hankesuunnitelma perustuu Masalan alueen uuden päiväkodin tarveselvitykseen ja Kirkkonummen kunnan palveluverkkosuunnitelmaan. Tarveselvitys on käsitelty suomenkielisessä kasvatus- ja koulutuslautakunnassa 24.9.2024 § 45 ja toimitilapalvelujen lautakunnassa 25.9.2024 § 53. Kunnanhallitus on hyväksynyt tarveselvityksen ja käynnistänyt hankesuunnittelun uudisrakennuksesta Köpaksen tontille 14.10.2024 § 137. Masalan alueen uuden päiväkodin laajuus ja arvioidut kustannukset Masalan uusi päiväkoti mitoitetaan kahdeksan ryhmäiselle päiväkodille ja asukaspuistolle. Päiväkodissa on 168 lapsipaikkaa ja henkilökunta noin 40. Asukaspuiston keskimääräinen asiakasmäärä päivittäin on 50–80. Rakennuksen hyötyala on noin 1 568 hym², joka vastaa kerrosalaltaan noin 2100 kem² ja bruttoalaltaan noin 2 274 brm². Ramboll CM Oy on laatinut tavoitehintaisen kustannusarvion 15.5.2025. Kustannusarvio on laadittu tilaohjelman, pohjaolosuhteiden ja muiden hanketekijöiden perusteella. Tavoitehinnan perusteella hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan 9 850 000 euroa. Suomenkielinen kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee hankesuunnitelmaa 3.6.2025. Lautakunnan lausunto tuodaan toimitilapalvelujen lautakunnan kokoukseen tiedoksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja