Kunnanhallitus · 27.10.2025
Talouden ja toiminnan kuukausiraportti syyskuu 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus merkitsee kuukausiraportin 9/2025 tiedokseen.
Käsittely
Talousjohtaja Esa Lindell esitteli asiaa.
Selostus
Kuukausiraportointiin sisältää käyttötalouden ja investointien toteuman lisäksi tietoa asukasluvun ja työllisyystilanteen kehityksestä. Käyttötalouden toimintakate kasvoi syyskuussa 7,5 % edelliseen vuoteen nähden, kun käytettävissä on 16,5 % enemmän määrärahaa kuin tilinpäätöksessä 2024. Toimintakatteen arvioidaan alittavan talousarvion 5,3 milj. eurolla. Poistojen ja alaskirjausten toteuma tulee ennusteen mukaan ylittymään 3,3 milj. euroa. Alaskirjauksiin on hyväksytty lisämäärärahaa miljoona euroa. Rahoituskustannukset tulevat ylittymään arviolta 0,2 milj. euroa. Tulos on syyskuun lopun tilanteessa 35 033 euroa. Alkuperäisen talousarvioon mukainen ylijäämä on 2,9 milj. euroa. Ennustettu alijäämä on 0,7 milj. euroa, jota on lisännyt 0,8 milj. eurolla purettujen rakennusten arvon alennukset ja Wiggen ensimmäinen vuokraleasingerä 1,2 milj. euroa. Investointien toteuma oli syyskuussa 39,6 milj. euroa eli 54 % kun ajankohdan laskennallinen toteuma olisi 75 %. Verotuloja on saatu 0,1 % vähemmän edellisvuoden syyskuuhun nähden. Yhteisöverotulot ovat vähentyneet 23,3 % edellisen vuoden syyskuuhun verrattuna. Kuntaliitto on ennusteessaan 9/2025 arvioinut, että Kirkkonummen verotulot alittavat budjetin 5 milj. eurolla.