Kunnanhallitus · 13.10.2025

Espoon Vanttilan kiinteistöjen myynti

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus 1 päättää myydä Espoon kaupungille ([poistettu]) liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin kauppahintaan 201 850 euroa Espoon Vanttilassa sijaitsevat kiinteistöt 49-428-6-46, 49-428-6-45 ja 49-428-6-40, joiden yhteispinta-ala on noin 0,55 hehtaaria. Kauppaan kuuluu kiinteistöllä 49-428-6-46 sijaitseva purkukuntoinen asuinrakennus tarpeistoineen, laitteineen ja irtaimistoineen. 2 päättää, että kauppakirja on allekirjoitettava neljän kuukauden kuluessa myyntipäätöksen saatua lainvoiman. 3 oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään kauppakirjaan vähäisiä tarkistuksia ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

Käsittely

Kuntakehitysjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen esitteli asiaa kokouksessa.

Tiedoksi

ostaja

Selostus

Myytävät kiinteistöt ovat tulleet Kirkkonummen kunnan omistukseen osana 28.4.2023 tehtyä kiinteistökauppaa, johon kunta käytti etuosto-oikeutta. Kaupan kohde sijaitsee Espoon Vantinmäessä alueella, joka on vuonna 2010 lainvoiman saaneessa Espoon eteläosien yleiskaavassa asuntoaluetta (A). Päätöksen liitteet: kauppakirja Päätöksen oheismateriaali: karttaote myytävistä kiinteistöistä

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja