Kunnanhallitus · 29.9.2025
Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle kunnallisvalitusta koskevassa asiassa koskien Kirkkonummen kunnan metsäohjelman päivittämistä, Kv 19.5.2025 § 48
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää 1 antaa liitteen mukaisen lausunnon Helsingin hallinto-oikeudelle 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Selostus
Kirkkonummen kunnan kunnanvaltuusto on 19.5.2025 §:ssä 48 tehnyt päätöksen Kirkko-nummen kunnan metsäohjelman päivittämisestä. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry. on tehnyt kunnallisvalituksen kunnanvaltuuston päätöksestä. Kirkkonummen kunnan näkemyksen mukaan valituksessa ei ole kunnallisvalitusperusteita. Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että 1. päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2. päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 3. päätös on muuten lainvastainen. Valittaja on vedonnut omassa kunnallisvalituksessaan nimenomaisesti siihen, että kunnanvaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja se on muutoinkin lakien vastainen. Kirkkonummen kunnan näkemyksen mukaan kunnanvaltuuston päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole lakien vastainen. Asian valmistelu- ja päätöksentekoprosessi ovat edenneet johdonmukaisesti ja lakien ja Kirkkonummen kunnan hallintosäännön mukaisesti. Voimassa olevan metsästrategian päivittämistä on pidetty Kirkkonummen kunnassa tarpeellisena, jotta se vastaisi paremmin nykyhetken tarpeita. Näin ollen Kirkkonummen kunnanhallitus on yhdyskuntatekniikan lautakunnan esityksestä käynnistänyt metsästrategian päivitystyön päätöksellään 9.11.2020 § 394. Metsäohjelma on strategialuontoinen, ei lakisääteinen asiakirja. Sen sisällön laadintaan ei liity mitään lain edellyttämiä sisältö- tai prosessivaatimuksia. Näin ollen Kirkkonummen kunta voi päättää metsästrategian sisällöstä haluamallaan tavalla. Eri näkemyseroja ja mielipiteitä on yritetty yhteensovittaa toisiinsa viranomaisen harkintavallan puitteissa. Kirkkonummen kunta katsoo, että Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n kunnallisvalituksessa ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden takia kunnanvaltuuston päätös 19.5.2025 § 48 pitäisi kumota tai sitä tulisi muuttaa. Kirkkonummen kunta esittää Helsingin hallinto-oikeudelle, että Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n kunnallisvalitus hylätään.