Kunnanhallitus · 10.2.2025
Laulu -ja soitinyhtye Verson matka-avustus
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Hakijaa kehotetaan tekemään avustushakemus kunnanhallituksen avustuskäytäntöjen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää myöntää Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan Masalassa toimivalle aikuiskuoro Laulu- ja soitinyhtye Versolle matka-avustuksena 1 000 euroa.
Käsittely
Carl-Johan Kajanti ja Sanni Jäppinen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että käsittelyn aikana on jätetty palautusehdotus seuraavasti: Matti Kaurilan palautusehdotus: Asia palautetaan uuteen valmisteluun ja hakijaa kehotetaan tekemään avustushakemus kunnanhallituksen avustuskäytäntöjen mukaisesti. Palautusehdotusta kannattivat Maija Jäntti ja Anneli Granström. Puheenjohtajan tiedustellessa palautusehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi
Laulu- ja soitinyhtye Verso, Seija Pyykkönen, Yhteiset palvelut, talouspalvelut
Selostus
Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan Masalassa toimiva aikuiskuoro Laulu- ja soitinyhtye Verso on osa seurakunnan vapaaehtoistyötä. Kuoro on kutsuttu konsertoimaan Hampurin suomalaiseen Merimieskirkkoon 21.-23.3.2025. Konsertin lisäksi kuoro osallistuu yhteiseen workshopiin siellä toimivan kuoron kanssa. Kuoromatkalle osallistuu 12 kuoron jäsentä sekä kuoronjohtaja ja seurakuntapastori. Matkan kokonaiskustannus on noin 5 500 euroa kuorolaisten osalta. Seurakunta maksaa kuoronjohtajan ja seurakuntapastorin matkat eivätkä ne sisälly kokonaiskustannukseen. Kuoron edustaja on lähestynyt kuntaa ja hakee matka-avustusta, koska kuoron toimintaan osallistuu myös vähävaraisia kuntalaisia. ©