Kunnanhallitus · 10.2.2025

Kiinteistön BRÅTAÄNG 257-431-1-28 kantatilan hankinta (kv)

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kunnanjohtaja Sailas Virpi Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto 1 Kirkkonummen kunta ostaa liitteenä olevan kauppakirjan ehdoin Kiinteistö Oy Masalan Niittylammelta, y-tunnus [poistettu], kiinteistön BRÅTAÄNG 257-431-1-28 niin, että kaupassa myyjälle pidätetään noin 5 hehtaarin suuruinen liitekartalla osoitettu määräala. Kiinteistö ostetaan kiinnityksistä vapaana kauppahintaan 1 400 000 euroa. 2 myöntää vuoden 2025 talousarvion investointiosan hankeryhmän ”maa- ja vesialueet” määrärahavaraukseen 1 400 000 euron suuruisen lisämäärärahan kiinteistön BRÅTAÄNG 257-431-1-28 hankintaan. 3 päättää oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään kauppakirjaan vähäisiä tarkistuksia ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan niin, että kauppa on allekirjoitettava kolmen kuukauden kuluessa kunnanvaltuuston lainvoimaisesta päätöksestä.

Käsittely

Kuntakehitysjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen, elinvoimajohtaja Simon Store ja kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen esittelivät asiaa. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että käsittelyn aikana on jätetty seuraava palautusehdotus: Saara Huhmarniemen palautusehdotus: Palautetaan valmisteluun siten, että kunnanhallitukselle tuodaan kartta ostettavasta alueesta. Palautusehdotusta kannattivat Kati Kaihlaranta ja Sanni Jäppinen. Puheenjohtajan tiedustellessa palautusehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuntakehitysjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen, elinvoimajohtaja Simon Store ja kunnangeodeetti Otso Kärkkäinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän jälkeen klo 19.17.

Tiedoksi

Kiinteistö Oy Masalan Niittylampi

Selostus

Kunta on neuvotellut kiinteistön BRÅTAÄNG RN:o 1:28 noin 35 hehtaarin suuruisen kantatilan hankinnasta siten, että kaupassa myyjälle pidätetään noin 5 hehtaarin suuruinen määräala. Kiinteistö sijaitsee 11.1.2019 vireille kuulutetun Mustikkarinne-nimisen asemakaavahankkeen alueella. Yhdyskuntatekniikan lautakunnan 15.6.2023 (§ 70) hyväksymässä tarkistetussa asemakaavaehdotuksessa pidätettävä määräala on osoitettu asuintalojen korttelialueeksi. Kiinteistökaupan myötä kunta Mustikkarinteen asemakaavan jatkovalmistelussa kunta voi vastata Kirkkonummen strategian 2024-2030 tavoitteeseen kaavoittamalla hankittavalle maa-alueelle pientalovaltaisesti luonnonläheisen, viihtyisän ja turvallisen asuinalueen sekä edistää talousarvion omakotitonttien luovutustavoitteen toteutumista. Esityslistan liitteet: kauppakirja Esityslistan oheismateriaali: esitys maankäyttöratkaisuksi rekisteriotteet ©

Alkuperäinen asiakirja