Kunnanhallitus · 24.8.2026

Otto-oikeusasiat

  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Viranhaltijoiden 18.6.-20.8.2026 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat Ateria- ja puhdistuspalvelupäällikkö Henkilöstöpäätös: § 3 Yhdistelmätyöntekijän rekrytointi, 13.08.2026 § 4 Yhdistelmätyöntekijän rekrytointi, 13.08.2026 Hallintojohtaja § 4 Tietosuojavastaavan tehtävästä maksettava korvaus, 19.08.2026 Kaavoituspäällikkö § 5 Asemakaava-arkkitehdin viran täyttäminen, 24.06.2026 Kiinteistöpäällikkö § 12 Erillislisän maksaminen, 21.07.2026 kunnallistekniikkainsinööri Ajoneuvon siirtopäätös: § 5 Ajoneuvon siirtopäätös, 14.08.2026 § 6 Ajoneuvon siirtopäätös, 14.08.2026 § 7 Ajoneuvon siirtopäätös, 14.08.2026 § 8 Ajoneuvon siirtopäätös, 14.08.2026 Yleinen päätös: § 1 Nassakkatie- Pysäköintikielto, 10.08.2026 § 2 Tahkoseläntien liikennemerkit, 10.08.2026 § 3 Torpankuja pysäköintikieltoalue, 10.08.2026 § 4 Aurinkokujan liikennemerkkimuutokset, 12.08.2026 Kunnallistekniikkapäällikkö § 16 Yleisten alueiden käyttölupa, mopomiitti -tapahtumat 4.7.2026 ja 1.8.2026, 24.06.2026 § 17 Käyttöoikeuden myöntäminen Sarkkirannan yleisurheilukentälle 15.8.2026, 29.06.2026 § 18 Yleisten alueiden käyttölupa, mopomiitti15.8.2026, 10.08.2026 § 19 Käyttöoikeuden myöntäminen, NUTS Köykkyri polkujuoksutapahtuma, 19.08.2026 § 20 Käyttöoikeuden myöntäminen Sarkkirannan frisbeegolfradan alueelle 19.9.2026, 19.08.2026 Liikuntapaikkamestari Hankintapäätös: § 3 616976/ Letonreitin kunnostus, 24.06.2026 § 4 Tarjouspyyntö Osallistuvan budjetoinnin 2026 kohteesta Mourunkijärven P-alueen rakentamisesta ja uimakoppien asennuksesta, 17.08.2026 Maankäyttöpäällikkö Yleinen päätös: § 27 Tontinosan myynti, 7052-1, Lääninperäntie, 01.07.2026 § 28 Tontin myyminen: Paritalotontti (AP) 26290/3, Ilmatar 32, 10.08.2026 § 29 Tontin myyminen: Paritalotontti (AP) 26290/2, Ilmatar 30, 12.08.2026 Sivistysjohtaja Hankintapäätös: § 53 Koulujen ja päiväkotien koulukuvauspalvelujen hankinta / käyttöoikeussopimus, 02.07.2026 Henkilöstöpäätös: § 51 Erillislisän lakkauttaminen, 22.06.2026 § 54 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen oppilaanohjaajan virka 0209, 04.08.2026 § 56 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 0269, 18.08.2026 § 57 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 0165, 18.08.2026 Yleinen päätös: § 52 Sivistys- ja vapaa- aikapalveluiden ostolaskujen tiliöitsijät ja hyväksyjät 1.8.2026, 23.06.2026 Tekninen johtaja § 41 Vahingonkorvaushakemus 19.5.2026, 10.08.2026 § 42 Vahingonkorvaushakemus 9.12.2025, 10.08.2026 Varhaiskasvatuksen johtaja Henkilöstöpäätös: § 84 Varhaiskasvatuksen kiertävän lastenhoitajan tehtävän täyttäminen 3.8.2026 alkaen/ varhaiskasvatuspalvelut/Sarajärvi, 22.06.2026 § 96 Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävän täyttäminen/ varhaiskasvatuspalvelut/Heino-Lohtander, 25.06.2026

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Alkuperäinen asiakirja