Kunnanhallitus · 8.6.2026

Otto-oikeusasiat

  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Viranhaltijoiden 21.5. - 4.6.2026 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat Elinvoimajohtaja Yleinen päätös: § 11 Yritystontin varaus / Ristisuo 3050-12, 27.05.2026 § 12 Yritystonttien varauksen päättyminen / Ristisuo korttelin 3053 tontit 6,7 ja 9, 04.06.2026 Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös: § 2 Palkkausmuutos / palvelusihteeri / Ansamaa, 02.06.2026 Kunnallistekniikkapäällikkö Yleinen päätös: § 12 Käyttöoikeuden myöntäminen Kempeleen Maratonklubi ry/maantiejuoksukilpailu 8.8.2026, 29.05.2026 § 13 Käyttöoikeuden myöntäminen maastopyöräilyn viikkokisoille Köykkyrin ja Zaanan alueille, 02.06.2026 § 14 Käyttöoikeuden myöntäminen metallinkeräyskonteille, 02.06.2026 § 15 Käyttöoikeuden myöntäminen Oulurastitapahtumaan, 02.06.2026 Kunnanjohtaja § 8 Kempeleen kunnan liikkumissuunnitelma / valmistelutyöryhmän nimeäminen, 26.05.2026 Maankäyttöpäällikkö § 20 Tontin varaaminen ja myyminen: Paritalotontti (AP) 26290/3, Ilmatar 32, 25.05.2026 § 21 Tontin varaaminen ja myyminen: Paritalotontti (AP) 26290/2, Ilmatar 30, 25.05.2026 § 22 Tontin varaaminen ja myyminen: Rivitalotontti (AR) 26127/5, Linnavoudintie 3, 26.05.2026 § 23 Tontin varaaminen ja myyminen: Rivitalotontti (AOR) 9019/2, Kuhilas 42, 29.05.2026 § 24 Tontin varaaminen ja myyminen: Rivitalotontti (AOR) 9019/1, Kuhilas 44, 29.05.2026 § 25 Tontin varaaminen ja myyminen: Kerrostalotontti (AK) 15144/1, Ajurinpiha 2, 03.06.2026 Sivistysjohtaja Hankintapäätös: § 42 Koulujen ja päiväkotien koulukuvauspalvelujen hankinnan keskeytys, 26.05.2026 Henkilöstöpäätös: § 40 Osa-aikainen koulunkäyntiohjaajan tehtävä toistaiseksi, sijoituspaikka työsuhteen alkaessa Ylikylän koulu, 25.05.2026 § 41 Osa-aikainen koulunkäyntiohjaajan tehtävä toistaiseksi, sijoituspaikka työsuhteen alkaessa Ylikylän koulu, 25.05.2026 § 43 Valinta perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (EN) toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään, sijoituspaikkana palvelussuhteen alussa Ylikylän koulu, 27.05.2026 § 45 Virkavalinnan vahvistaminen / lukion lehtorin (ruotsi, englanti, saksa) virka 0270, 02.06.2026 § 46 Virkavalinnan vahvistaminen / lukion apulaisrehtorin virka 0268, 03.06.2026 § 47 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen lehtorin (ma,fy,ke) virka 0063, 03.06.2026

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Alkuperäinen asiakirja