Kunnanhallitus · 16.3.2026
Yhteistoimintamenettely / Kunnallistekniikan omajohtoisen rakentamisen lakkauttaminen ja organisaatiomuutokset
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kunnanhallitus käynnisti 25.8.2025 § 257 koko kuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut talouden sopeuttamiseksi. Neuvottelut olivat ns. ensimmäisen tason neuvottelut ja niitä käytiin ajalla 3.9-23.10.2025. Neuvotteluissa käytiin läpi suunnitteilla olevien sopeutustoimien perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja. Lisäksi investointien osalta neuvotteluita käytiin myös tarkemmalla tasolla toimenpiteiden kohdistamisesta, keinoista ja toteuttamisesta. Neuvotteluissa käyttötalouden säästötavoitteeksi asetettiin n. 2,2 milj. euroa, josta n. 1,6 milj. euroa kohdistui henkilöstökuluihin. Tämän lisäksi investointeja karsitaan vuosina 2026-2028 n. 15 milj. eurolla. Talousarviossa 2026 ja taloussuunnitelmassa 2027-2028 on vähennetty kunnallistekniikan investointeja talouden sopeutuskeinona. Tämän seurauksena kunnallistekniikan omajohtoisesta rakennuttamisesta luovutaan, mistä seuraa organisaatiomuutoksia omajohtoiseen rakentamiseen ja liikennealueiden kunnossapitoon. Investointien karsimisen seurauksena työ vähenee olennaisesti ja pysyvästi eikä työtä riitä omajohtoisella rakentamisen yksikölle ja sen koko henkilöstölle. Jatkossa isommat kohteet hoidetaan urakkamalilla, mutta edelleen pienet rakennuttamiset ja korjaukset tms. hoidettaan oman henkilöstön toimesta. Kunnallistekniikan omajohtoisen rakentamisen lakkauttamisen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista on neuvoteltu vielä tarkemmin teknisten palveluiden ns. kohdennetuissa tarkemman tason yhteistoimintaneuvotteluissa 15.12.2025-28.1.2026. Neuvotteluissa ei saavutettu yksimielisyyttä. Palvelussuhdemuutokset Edellä mainitun myötä nykyiset kunnossapitoinsinöörin ja maanrakennusinsinöörin virat lakkautetaan. Näiden tilalle perustetaan uusi kunnallistekniikkainsinöörin virka, joka johtaa uutta liikenneväylät ja rakentaminen -yksikköä. Uutta kunnallistekniikkainsinöörin virkaa tarjotaan nykyisille kunnossapitoinsinöörin ja maanrakennusinsinöörin virkaa hoitaville henkilöille. Toiselle lakkautettavien virkojen hoitajista pyritään tarjoamaan irtisanomisen vaihtoehtona muuta työtä, mutta mikäli muuta työtä ei ole tarjota, harkitaan hänen osaltaan irtisanomista. Lakkautettavan omajohtoisen rakentamisen yksikön neljän kenttätyötekijän tehtävät lakkautetaan. Heistä kaksi siirretään Puistot ja yleiset alueet -yksikköön perustettaviin uusiin kunnallistekniikan työntekijän työsuhteisiin. Kahdelle lakkautettavien tehtävien hoitajille pyritään tarjoamaan irtisanomisen vaihtoehtona muuta työtä, mutta mikäli muuta työtä ei ole tarjota, harkitaan heidän osaltaan irtisanomisia. Lakkautettavan liikenneväylien yksikön yhdelle kenttätyöntekijälle pyritään tarjoamaan irtisanomisen vaihtoehtona muuta työtä. Mikäli muuta työtä ei ole tarjota, harkitaan hänen osaltaan irtisanomista. Lisäksi toinen vuoden 2026 vaihteessa eläköitymisen takia avoimeksi tulleen kenttätyöntekijän työsuhde lakkautetaan. Palvelussuhdemuutoksista, mahdollisista irtisanomisista ja tehtävien lakkauttamisista tehdään erilliset päätökset myöhemmin. Tekninen johtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus päättää, että kunnallistekniikan omajohtoisesta rakentamisesta luovutaan. Tämän seurauksena kunnanhallitus päättää: 1. lakkauttaa liikenneväylät ja omajohtoiset kunnallistekniikan investoinnit -yksiköt, 2. perustaa uuden liikenneväylät ja rakentaminen -yksikön, 3. perustaa kunnallistekniikkainsinöörin viran, 4. perustaa kaksi kunnallistekniikan työntekijän työsuhdetta puistot ja yleiset alueet -yksikköön ja 5. esittää valtuustolle, että hallintosääntöä muutetaan siten, että 10 luvun 3 §:n kunnossapitoinsinöörin toimivalta (kohdat 1-5.) muutetaan kunnallistekniikkainsinöörin toimivallaksi.
Ehdotus
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Resurssivaliokunta, 19.8.2025
Tausta Kempeleen kunnan talous on heikentynyt viime aikoina. Tilinpäätöksen 2024 käyttötalous oli 1,5 milj. euroa alijäämäinen ja samaan aikaan investoinnit olivat korkeat, n. 18 milj. euroa. Heikon käyttötalouden ja korkeiden investointien myötä kunnan velkaantuneisuus on kasvanut voimakkaasti ja kasvun arvioidaan jatkuvan siitäkin huolimatta, että vuodelle 2025 tehtiin merkittävä kunnallisveron korotus 7,9 prosentista 8,9 prosenttiin. Tilinpäätöksessä 2024 kunnan laina- ja vuokravastuita oli n. 7100 euroa / asukas, mikä on keskimääräistä selvästi korkeampi muuhun kuntakenttään nähden. Taloutta heikentävät erityisesti kuntien valtionosuuksien leikkaukset, heikon taloustilanteen vaikutukset verotuloihin, työehtoneuvotteluissa sovitut palkankorotukset sekä korkotason nousu. Velkaantuneisuuden voimakasta kasvua tulee saada hillittyä. Käyttötalous pitäisi saada tulevina vuosina selvästi ylijäämäiseksi, jotta tulorahoituksella voitaisiin ensinnäkin maksaa aiempien investointien rahoituskustannukset ja sen jälkeen kattaa myös tulevia investointeja edes osittain tulorahoituksella. Investoinnit ovat säilymässä korkealla tasolla tulevina vuosina mm. lukion ja virkistysuimala Zimmarin investointien vuoksi. Yhteistoimintaneuvottelut Kempeleen kunta harkitsee toimenpiteitä talouden sopeuttamiseksi. Tavoitteena on käyttötalouden parantaminen vuotuisia menoja karsimalla. Alustavan arvion mukaan käyttötaloutta pyritään sopeuttamaan noin miljoonan euron pysyvillä säästöillä, mutta summa voi täsmentyä talousarviovalmistelun edetessä neuvotteluiden aikana. Tavoitteena on, että säästöt tulevat pääosin voimaan vuoden 2026 aikana. Lisäksi investointien määrää pyritään karsimaan niin, että se hillitsisi kunnan velkaantuneisuuden kasvua. Investointeja tarkastellaan erityisesti vuosina 2026-2027 ja myös sen jälkeisinä vuosina. Näillä talouden sopeuttamistoimilla voi olla henkilöstövaikutuksia ja ne voivat johtaa muun muassa henkilöiden irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin tai lomauttamiseen, työtehtävien tai työnkuvien muuttamisiin sekä työn organisoinnin muutoksiin. Kuntien yhteistoimintalain mukaan 4 §:n 2 momentin mukaan jos kunnan talousarvioehdotuksessa edellytetään, sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tekee kunnanvaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen. Yhteistoimintaneuvotteluissa neuvotellaan talouden sopeutustoimien perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Neuvotteluita käydään vähintään kuuden viikon ajan. Edellä mainituilla perusteilla kunnanhallitukselle ehdotetaan, että se käynnistäisi koko kuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut käynnistyvät erikseen annettavan yhteistoimintaneuvotteluiden kutsun ja neuvotteluesityksen mukaisena päivänä. Resurssivaliokunta (19.8.2025): Resurssivaliokunta ohjaa etenemään yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisen suhteen esitetyllä tavalla.