Kunnanhallitus · 16.3.2026
Visium -hankkeeseen osallistuminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kempeleen kunta on osallistunut vuosina 2023-2026 PSOTTY ry:n Optimum-hankkeeseen, joka on tukenut korkeakoulutettujen työttömien etenemistä töihin. Yhdistys on hakemassa rahoitusta vuosille 2026-2029 Visium -hankkeelle, joka kohdistuu samaan kohderyhmään. Hankkeen ydinteemoina ovat osaamisen sanoittaminen ja kohdentaminen, urapolut sekä sujuva työllistyminen ja työnhakukunto sekä tulevaisuustaidot ja työmarkkinadynamiikka. Hanke toteuttaa sekä verkkokursseja, -infoja että henkilökohtaista ja ryhmämuotoista työllistymisen tukea. Hankkeen kustannus Kempeleen kunnalle olisi 1428 € jakaantuen vuosille 2026 - 2029. Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta (24.2.2026): Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta ohjasi, että lähdettäisiin mukaan tulevaan hankkeeseen, mikäli se saa rahoituksen. Elinvoimajohtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus päättää osallistua Visium-hankkeeseen omarahoitusosuudella 1428 euroa vuosina 2026-2029.
Ehdotus
KUNNANJOHTAJA: Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta, 24.2.2026
Kempeleen kunta on osallistunut vuosina 2023-2026 PSOTTY ry:n Optimum-hankkeeseen, joka on tukenut korkeakoulutettujen työttömien etenemistä töihin. Yhdistys on hakemassa rahoitusta vuosille 2026-2029 Visium -hankkeelle, joka kohdistuu samaan kohderyhmään. Hankkeen ydinteemoina ovat osaamisen sanoittaminen ja kohdentaminen, urapolut sekä sujuva työllistyminen ja työnhakukunto sekä tulevaisuustaidot ja työmarkkinadynamiikka. Hanke toteuttaa sekä verkkokursseja, -infoja että henkilökohtaista ja ryhmämuotoista työllistymisen tukea. Hankkeen kustannus Kempeleen kunnalle olisi 1428 € jakaantuen vuosille 2026 - 2029. Valiokunnan ohjaus: Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta (24.2.2026): Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta ohjasi, että lähdettäisiin mukaan tulevaan hankkeeseen, mikäli se saa rahoituksen.