Kunnanhallitus · 12.1.2026

Yritystonttien hintatason tarkistaminen

  • Diaarinumero: 244Dno-2025-1046
  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kempeleen kunnanvaltuusto on määritellyt yritystonttien hintatasot kaava-aluiden valmistuessa käyttöönotettavaksi. Hintoja ei ole yksinkertaisuuden vuoksi sidottu indekseihin, ja tontit ovat yleensä menneet kaupaksi muutamien vuosien kuluessa niiden valmistumisesta. Viimeisen parin vuoden aikana tonttimenekki on kuitenkin ollut hiljaisempaa. Samaan aikaan inflaatio on ollut voimakasta ja nostanut mm. jo solmittujen tonttien vuokrasopimusten hintoja. Näin ollen kunnan tulee pohtia tonttihintojen tason nostamista. Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta (16.12.2025): Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta ohjasi, että korotettaisiin yritystonttien hintaa 1 € / m2, pois lukien Zeniitin alue, jonka tontit ovat aika vasta hinnoiteltuja. Valiokunnan ohjauksen mukaiset uudet tonttihinnat olisivat seuraavat: Elinvoimajohtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus nostaa valittujen yritystonttien hintoja 1 € /m2 valiokunnan ohjauksen mukaisesti.

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen.

Alkuperäinen asiakirja