Kunnanhallitus · 15.12.2025

Aurinkojärven kunnallistekniikan rakentaminen 2026 - kilpailutuksen käynnistäminen

  • Diaarinumero: 244Dno-2025-1008
  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kempeleen kunnan Aurinkojärven kunnallistekniikan aiempien vuosien rakennustöitä on tarkoitus jatkaa suunnitellusti myös tulevina vuosina. Alla vuoden 2026 rakentamistöiden suunniteltu sisältö: Urakka sisältää Sukeltajantien, alareitin ja yläreitin rakentamisen pääosin valmiiksi (kantavan kerroksen yläpintaan saakka), Aurinkojärven alueen luiskien louheverhoilua, sekä jätevesipumppaamon ja J1B alueen pengerryksen rakentamisen. Lisäksi urakkaan sisältyy täydentäviä töitä, kuten valaistuksen rakentamista ja muita pienempiä töitä. Urakkamuotona on yksikköhintaperusteinen kokonaisurakka. Urakoitsijan valintaperusteena on halvin hinta. Urakan arvioitu arvo optiokohteet mukaan luettuna ylittää miljoona euroa. Hallintosäännön 7 luvun 6 §:n mukaan toimivalta hankinnoissa määräytyy kunnan hankintaohjeen mukaisesti. Hankintaohjeen 1.12 mukaan päätösvalta on yli miljoonan euron hankinnoissa kunnanhallituksella. Tekninen johtaja Ehdotan,​ että kunnanhallitus hyväksyy urakan "Aurinkojärven kunnallistekniikan rakentaminen 2026" kilpailutuksen käynnistämisen. Kilpailutusprosessin toteuttaa kunnan tekniset palvelut.

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Alkuperäinen asiakirja