Kunnanhallitus · 6.10.2025
Talousarvio 2026 I-vaihe / raami jatkovalmistelulle
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Talousarvion 2026 aikataulujen mukaisesti yksiköt ovat syöttäneet järjestelmään talousarviolukunsa. Ensimmäinen versio talousarviosta 2026 on selvästi alijäämäinen. Talousarvioluvut käydään läpi kokouksessa, minkä perusteella resurssivaliokunta ohjaa talousarviovalmistelua ja kunnanhallitus antaa raamin talousarvion jatkovalmistelulle. Resurssivaliokunta (30.9.2025): Resurssivaliokunta kävi keskustelua talousarviosta 2026 ja ohjaa, että toimintakulut käydään kertaalleen tarkasti yksiköissä läpi siten, että toimintakulujen kokonaiskasvu on enintään 1,0 % ja lisäsäästötarve 2,2 milj. euroa. Investoinnit vuodelle 2026 tulee tarkastella välttämättömyyden mukaan ja tarpeen tullen siirtää suunnitelmavuosille. Toimintatuottoja tulee tarkastella kertaalleen läpi ja arvioida mahdollisimman realistisesti. Talousjohtaja: Ehdotan, että resurssivaliokunnan ohjauksen mukaisesti kunnanhallitus asettaa toimintakulujen kasvun tavoiteraamiksi enintään 1 %:a. Lisäksi investointeja tarkastellaan välttämättömyyden mukaan ja tarvittaessa siirretään tuleville vuosille. Toimintatuotot käydään myös läpi ja ne arvioidaan mahdollisimman realistisesti.
Ehdotus
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy talousjohtajan päätösehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Resurssivaliokunta, 30.9.2025
Talousarvion 2026 aikataulujen mukaisesti yksiköt ovat syöttäneet järjestelmään talousarviolukunsa. Ensimmäinen versio talousarviosta 2026 on selvästi alijäämäinen. Talousarvioluvut käydään läpi kokouksessa, minkä perusteella resurssivaliokunta ohjaa talousarviovalmistelua. Resurssivaliokunta (30.9.2025): Resurssivaliokunta kävi keskustelua talousarviosta 2026 ja ohjaa, että toimintakulut käydään kertaalleen tarkasti yksiköissä läpi siten, että toimintakulujen kokonaiskasvu on enintään 1,0 % ja lisäsäästötarve 2.2 milj. euroa. Investoinnit vuodelle 2026 tulee tarkastella välttämättömyyden mukaan ja tarpeen tullen siirtää suunnitelmavuosille. Toimintatuottoja tulee tarkastella kertaalleen läpi ja arvioida mahdollisimman realistisesti.